maanantai 20. tammikuuta 2014

Arvaa missä -kilpailun voittajat

Kiitos, kiitos, kiitos kaikille kilpailuun osallistuneille! Tuntui todella kivalta lukea veikkauksianne ja kommenttejanne uuden Cilla's putiikin sijainnista. Voittajat ovat jo selvillä, mutta ennen voittajien julkaisemista, haluaisin kertoa teille tarinan liiketilan vuokraukseen liittyen.

En ollut alunperin ollenkaan vuokraamassa kyseistä liiketilaa. Olin sopinut kiinteistövälittäjän kanssa toisen alueella olevan liiketilan katselmuksesta. Välittäjä oli pahasti myöhässä ja päätimme mukana olleen ystäväni kanssa kävellä hieman naapurustossa, jotta näemme millaisia yrityksiä alueella toimii. Minä tosin olin menossa sadetta pakoon sushi-ravintolaan, mutta ystäväni patistuksesta päätimme kuluttaa odotusaikaa kortteleita kierrellen.

Näimme tyhjänä olevan huoneiston ja huokaisimme yhdestä suusta sen kauneutta. Piskuisesen liiketilan suuri näyteikkuna ja korkea huonekorkeus luovat sille suloista pikkuputiikin tunnelmaa. Huoneisto sijaitsee myös kauniissa vanhassa kiinteistössä. Naapureina ovat Folklore niminen korusuunnittelijan koruliike ja työpaja sekä Viipurinkatu 8 -niminen suunnittelutoimisto.



Kävimme kysymässä tilan kohtalosta korusuunnittelijalta. Hän otti meidän iloisesti vastaan, mutta kertoi että tila oli juuri vuokrattu. Soitin kuitenkin isännöitsijälle, ihan vaan varmuuden vuoksi. Se oli ihan hyvä veto. Isännöitsijä nimittäin kertoi, että liiketila oli tullut juuri uudestaan vapaaksi. Kävin katsomassa tilaa heti seuraavana päivänä ja asia oli sillä selvä.

Cilla's putiikin uusi osoite on Viipurinkatu 8 ja se sijaitsee Alppilassa, ihan Linnanmäen vieressä. Onneksi olkoon Maiju! Sinä korjasit potin heti ensimmäisellä kommentilla. Oletkohan Maiju mahdollisesti asunut naapurustossa, kun tiesit tarkan osoitteen noin hyvin? Moni muukin teistä tunnisti kadun Alppilassa sijaitsevaksi ja sain myös kivoja tervetuloa naapurustoon viestejä. Kiitos!

Arpojen sekoitusastiana toimi tällä kertaa House Doctorin kaunis lasinen säilytysrasia. 




Arpaonni suosi tällä kertaa Irmastiinaa Ruusukummusta. Kiitos Irmastiina, kun käyt ahkerasti kommentoimassa blogissani. Laitatteko Maiju ja Irmastiina minulle sähköpostilla yhteystietonne, niin laitan teille lahjakortit postiin.

Minä jatkan pakkaus- ja muita muuttoaskareita ja laitan lisää kuvia, kunhan putiikin ilme alkaa hahmottua. Energistä pakkasviikkoa kaikille!


11 kommenttia:

  1. Hei Cilla!
    Todella kauniin näköisen paikan olet saanut vuokrattua :)! Avajaisia odotellessa :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saara. Olenkin tulossa sinun työpaikan naapuriin, toivottavasti pääset pian piipahtamaan putiikilla. Iloista pakkaspäivää!

      Poista
  2. Onneksi olkoon! Koskas on avajaiset?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos! Putiikki avataan lauantaina 1.2. klo 10. Nyt vaan jännitetään, että ehtivätkö valaisimet ja kalusteet siiheksi. :) Tervetuloa käymään!

      Poista
  3. Paljon onnea, Cilla! :) Liikepaikka on tarinasta päätellen selvästi sinulle tarkoitettu, elämän onnekkaita sattumia. Ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirita! Minustakin tuntui siltä, että tuo tila oli minulle tarkoitettu. Tulehan pian käymään! :)

      Poista
  4. olipa hauska tarina siellä taustalla! :) ja onnea irmastiinalle!

    VastaaPoista
  5. Hauska kisa - kiitos!
    Ja parhaat onnittelut hienon liikehuoneiston johdosta!
    Kuvassa sen ikkunoista heijastui tuo matala rakennus, joka paljasti paikan...
    Loistava mesta - tulen ehdottomasti käymään ja suosittelen muillekin!
    Maiju

    VastaaPoista
  6. Cilla nayttaa hienolta! Tulemme ensi kerralla Suomessa varmasti asioimaan!
    Rakkaat terveiset Bristolista xxx

    VastaaPoista