keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Suutarinlapsen verhot -kilpailu on ratkennut

Voi tätä nolouden tunnetta, kun lupaamani voittajan julkaisu on viivästynyt näin pahasti. Nyt muistan taas, miksi en suosi postauksia kotimme sisustukseen liittyvistä projekteista. Nämä kotiprojektit tuppaavat meillä aina venymään. Onneksi sentään nimesin kilpailun suutarinlapsi-teemalla, nyt varmasti ymmärrätte syyn siihen. Anteeksi!

Huoneen sisustus on vielä keskeneräinen. Viivin ideoiden pohjalta valikoituivat matto-  ja päiväpeitto Himlan valikoimista. Päiväpeitto on pellavanvärinen pellavapeite ja matto betoninharmaa puuvillamatto. Sovitimme ikkunaan myös Himlan upeita valkoisia pellavasivuverhoja, mutta jäimme kuitenkin vielä empimään josko ikkunaan sopisivat vähän räväkämmät verhot.




Päivin idea Marimekon isoista kivistä oli asukkaan itsensä mieleen, minä mietin vielä symmetrisen pallokuvion sopivuutta tappettikuvion pariksi. Tuleekohan pieneen tilaan likaa tasaisesti toistuvaa kuviointia? Todennäköisesti toimii kivasti, mutta asiaa täytyy vielä vähän sulatella. Nimimerkin Peace esittelemä Star Wars -herätyskello sai aikaan riemunkiljahduksia ja on ehdottomasti ostoslistalla.

Kiitos vielä kaikille teille ihanille, jotka otitte osaa tulevan koululaisen verhovalintoihin. Parempi jättää lupaamatta, mutta yritän ainakin postata muutaman kuvan huoneesta, kunhan saamme sen lopulliseen muotoonsa. Nyt on kuitenkin vielä perheen lomailun aika ja arkiset sisäaskareet puristetaan valmiiksi sitten elokuun puolella.

Kävimme useaan otteeseen pikkumiehen kanssa ehdotuksia läpi ja aika monesta nousi ideoita toteutukseen saakka. Parhaimman valinta osoittutui niin haasteelliseksi, että päätimme arpoa molemmat lahjakortit. Lahjakorttien arvonnassa onnetar suosi seuraavia:

Peace 50€ arvoinen lahjakortti
Etanaelli 25€ arvoinen lahjakortti

Lämpimät onnittelut voittajille. Molemmille on tiedotettu asiasta sähköpostitse. Ihania hellepäiviä kaikille!











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti