torstai 28. tammikuuta 2016

Kevätinspiraatiota Pariisista

Kävin viikonloppuna messuilta hakemassa vauhtia kevään tuloon. Pariisin Maison & Objet messut tulvivat väriä ja kuoseja. Esillä oli paljon etnisiä elementtejä, kuten intialaisia sari-kankaita ja peitteitä. Myös Etelä-Euroopan maiden runsaat ja värikkäät kuosit nousivat ihanasti esille. Hauska piipahdus paukkupakkasista värikylläiseen lämpöön.

Luonnonmateriaalit nousivat myös vahvasti esille ja erityisesti pellavaa näkyi todella paljon. Ihastuin futonhenkisiin patjakasoihin, joita tuntui olevan usealla valmistajalla. Ohuempia ja paksumpia day bed -patjoja löytyi lukuisissa kuoseissa ja metariaaleissa. 

Aikaisempiin Ruotsin ja Tanskan sistusmessuihin verrattuna Pariisissa näkyi enemmin kestävän kehityksen mukaista toimintaa. Ilahduttavan paljon löytyi yrityksiä, missä esim. reilun kaupan mukainen toiminta oli luonteva osa yrityksen prosesseja, ei pelkkä markkinoinnillinen maininta esitteen takakannessa. 

Minusta oli myös todella mielenkiintoista tutustua pitkäikäisten perheyritysten tarinoihin. Miten hienoa on se, että yrityksen toimitamalli ja kulttuuri siirtyvät sukupolvelta toiselle. Menestyminen ja kehittyminen vaatii ajassa kiinni pysymistä ja muutoksia, mutta kunnioitus ja usko alkuperäiseen ideaan säilyy. Se jos mikä on kestävän kehityksen mukaista toimintaa. 





Perinteisten kevätpastellien sijasta silmiini osui enemminkin lämpimän mausteisia sävyjä. Yksi erottuvimmista oli keltainen, jota oli paljon esillä. Ihanan raikkaana sitruunansävyisenä sekä mausteisena sahraminvärisenä. Ihastuin kovasti myös chartreus-sävyyn. Värisävy saa nimensä kuuluisan Chartreuse-munkkiliköörin mukaan.  Liköörin upea sävy syntyy lehtivihreän ja sahraminkeltaisen kauniista liitosta.





Lastenhuoneisiin oli tarjolla paljon kivoja elementtejä. Jäin haaveilemaan hieman isommasta putiikista, jotta myös lasten tuoteita voisi olla meillä tarjolla. Suloisia tekstiilejä, valaisimia, retronukkeja ja koriste-esineitä pienille prinsessoille ja prinsseille.





Ylemmän kuvan megakokoinen Playmobile-ukkeli ei kuitenkaan liittynyt lastenhuoneisiin vaan ihanaan ranskalaiseen tuoksubrandiin, josta toivottavasti pääsen kertomaan vähän myöhemmin lisää. Ihania uusia tuotemerkkejä ja paljon uusia raikkaita muotoja ja värejä oli ylitarjonnaksi asti. Kuvissa näkyvä lämminhenkinen ja minimalisempi retrotyyli näytti silmiini myös tosi kivalta. 






HK Livingin osastolla oli myös paljon raikkaita uutuuksia. Kivaa oli myös se, että mallistossa on paljon pysyviä elementtejä, kuten hirvinaulakoita ja muita meilläkin suosittuja tuotteita. Leipälautoihin oli tullut paljon uutuuksia, kuten kuvan vihreät versiot. Jäin myös huokailemaan ylimmässä kuvassa näkyvän, kristallikruunusta mallinsa saaneen naruvalaisimen perään. 







Niin ja ketäs kaikkia meitä nyt siellä olikaan? Ihanan virkistävä reissu ja nyt paljon uusia ajatuksia mielessä kevätkotien piristykseksi. Iloista viikkoa kaikille!

ps. alet muuten jatkuvat vielä tämän viikon. Joko kävit kurkkaamassa tammialen herkut? Ihania huiveja, koruja ja sisustusaarteita on vielä jäljellä. Tästä aleostoksille: Cilla's tammiale.


5 kommenttia:

  1. Ihania värejä ja kuoseja. Isompi Cillas liike kuulostaisi ihanalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Retromoderni. <3 Arvasin, että sinä pidät värien ja kuosien lisääntymisestä, rohkea värienkäyttäjä kun olet. Kiitos myös rohkaisusta isomman tilan suhteen, ei muuta kuin kohti haaveita ja unelmia! Ihanaa päivää Tampereelle! :)

      Poista
  2. Ihania kuvia ja tuulia Keski-Euroopasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Niinuska! <3 Oli kyllä tosi virkistävää nähdä vähän erilaisia värejä ja muotoilua. Valoakin oli kaupunkipäivänä niin paljon, että kaipasin aurinkolaseja nenälleni. Ihanasti vauhditti kevääntuloa tuo pikanen pyrähdys Pariisissa. Iloista päivää ja auringonpaistetta sinulle! :)

      Poista
  3. Niin ihania nuo Petit biscuit -tyynyt ja daybed - patjat , huh ! Niin ihania tunnelmia tosiaan ☺

    VastaaPoista