maanantai 10. lokakuuta 2016

Green Home Book on täällä / ARVONTA

Saimme lauantaina ensimmäisen ja kirjaimellisestikin uunituoreen erän Green Home Book -viherkasvikirjoja Hietsunkulman kaupalle. Kirjan takana ovat Susanna Vento ja Riikka Kantinkoski, mikä jo teoriassa antaa paljon lupauksia kirjasta.



Eikä lupauksia petetty tälläkään kertaa. Upeasti kuvitettu kirja kuvaa viherkasveja toinen toistaan mielenkiintoisemmassa ja kauniimmassa kodissa Suomessa. Kirjan kuvitus toimii jo itsessään inspiraationlähteenä viherkasveilla sisustamiseen ja toimii myös kauniina kahvipöytäkirjana haaveilijoille.

Kirjassa on esitelty ajankohtaisia ja huolella mukaan valittuja viherkasveja hoito-ohjeineen. Kasvien kastelu- ja valonsaantitarpeet on kuvattu hyvin ja aloittelijakin pääsee kivasti alkuun kirjan neuvojen avulla. Kirjan taitto on tyylikäs ja puhuu samaa muotokieltä kuvituksen kanssa. Kannen kaunis kultapainatus on kuin kirsikka kakun päällä upeassa teoksessa.

Viherkasveilla sisustamisen nousukaudella oli jo aikakin päivittää viherkasviteos tämän päivän tasolle. Perinteisestihän nämä kirjat ovat olleet melko tietokirjamaisia hengeltään ja Green Home Book -viherkasvikirjan kaltainen visuaalisesti näyttävä teos on mielestäni erittäin on tervetullut uutuus.



Kirja tulee myyntiin tämän viikon keskiviikkona, mutta saimme Cilla'siin sen ennakkomyyntiin. Saat omasi meiltä jo tänään maanaantaina Hietsunkulman kaupalta tai webshopista täältä: Cilla's Green Home Book. 

Sinulla on nyt myös mahdollisuus voittaa tämä kaunis kirja omaksesi osallistumalla arvontaan. Kommentoi tähän postaukseen tai Cilla's Facebook-sivuille (voit osallistua molempiin) suosikkiviherkasviasi. Arvomme yhden kirjan torstaina 13.10 klo 8.00. Muistathan jättää sähköpostiosoitteesi, jos vastaat nimimerkillä.

Onnea matkaan!

11 kommenttia:

  1. Palmuvehka. :)
    minkamaaria@suomi24.fi

    VastaaPoista
  2. Peikonlehti ja kaktukset :)
    sansandelisa (at) gmail.com

    VastaaPoista
  3. Peikonlehti

    Terkuin Terhi weetis@gmail.com

    VastaaPoista
  4. It looks great! Perfect urban gardening inspiration!
    Hannah x

    studio@hannahinthehouse.com

    VastaaPoista
  5. Lihasyöjäkasvit ^_^ kaljukeiju@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Kirja vaikuttaa todella ihanalta. Olen seurannut tekijöiden instagram -tilejä ja niissä on ollut upeita making of -kuvia.
    Mun suosikkiviherkasvi taitaa olla helmivillakko, tosin viimeaikoina olen innostunut myös ilmakasveista.

    Sanna

    VastaaPoista
  7. Mehikasvit, varsinkin pienet sellaiset :)
    Anneli
    4nneli(at)outlook.com

    VastaaPoista
  8. Rönsylilja, kiva amppelikasvi, joka on helppo ja mukavan vehreä katsella.
    talviuninalle(at)gmail.com

    VastaaPoista
  9. Anopinkielet eri kokoisina koristavat ikkunalautaani <3
    fairytailriver@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Punalehtinen kolmiokäenkaali olis söpö ikkunalaudalla - en omista kaalia enkä kyllä ikkunalautaakaan :) minna.sillanpaa(a)netti.fi

    VastaaPoista