sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Rubiineja lautasella

Granaattiomena on ollut tosi paljon esillä ruokalehdissä viime vuosina. Siitä on tehty mitä moninaisempia reseptejä sekä suolaisia että makeita. Se on on myös julistettu superfoodiksi korkeiden ravintoainepitoisuukisiensa ansiosta.

Granaattiomena sisältää paljon antioksidantteja, C-vitamiinia ja B-ryhmän vitamiineja. Sitä on sanottu hedelmällisyyden symboliksi ja jopa naisten Viagraksi. Sen väitetään vaikuttavan suotuisasti ikääntymistä vastaan. Viime aikoina on myös vilahdellut keskusteluita sen suotuisasta vaikutuksesta eturauhasen sairauksien ennaltaehkäisyssä.

Korkeiden ravintoarvopitoisuuksien lisäksi se on äärettömän kaunis hedelmä. Tummanpunaiset, läpikuultavat siemenet ovat kuin pieniä hehkuvia rubiineja lautasella. Itse hedelmässä olevat kuivuneet hedelehdet muistuttavat kruunua. Tarinan mukaan kuningas Salomon kruunun mallina on juurikin ollut granaattiomenan hedelehdet.

Granaattiomenan käsittely ei ole vaikeaa, kunhan varustautuu kunnolla. Muutaman granaattiomenanmehulla töhrityn valkoisen paitapuseron jälkeen muistan nykyisin pukeutua mustaan hommaan ryhtyessäni. Suojalasit lienee vähän liioittelua, mutta mehua saat varmasti pyyhkiä kasvoiltasi. Luotan kuitenkin hedelmän kauneutta edistävään vaikutukseen ja otan ilolla roiskeet vastaan!




Hedelmä kannattaa leikata lohkoiksi ja raaputella siemenet lohkoista lautaselle. Kypsimmistä ne irtoavat kopauttamalla lusikalla hedelmän kuoripuolelle. Kaupoissa myynnissä olevat ovat onneksi lähes aina tarpeeksi kypsiä syötäväksi samantien. Hedelmä myös säilyy hyvin jääkaapissa.



Simppeli alkusalaatti syntyy rapeista salaatinlehdistä, murustellusta fetajuustosta, saksanpähkinöistä ja granaattiomenan siemenistä. Paahdoin pähkinät kuivalla ja kuumalla paistinpannulla ja lorautin lopuksi ruokalusikallisen vaahterasiirappia päälle. Salaatinkastike syntyy oliiviöljystä ja granaattiomenanmehusta. Lisää kastiikkeeseen ripaus merisuolaa ja mustapippuria ja tarvittaessa vaahterasiirappia makeudeksi ja sitruunanmehua hapoksi.

Tarjoilin tätä salaattia alkuruokana pääsiäisenä. Olen tehnyt sitä myös ystävättereni juhliin, buffet-pöytään ison vadillisen. Granaattiomenansiemenet pysyivät hyvänä siinäkin, eivätkä peloistani huolimatta tuhrineet fetaa ja muita raaka-aineita.


Jos et halua lähteä etsimään suojavarausteita, löytyy hyvin varustelluista marketeista myös kuivattuja granaattiomenansiemeniä. Minä testasin niitä aamiaisella luonnonjugurtin, mangon ja pistaasipähkinöiden kanssa. Ihanan raikas ja hedelmäinen aamupala!



Aurinkoista ja vitaalista sunnuntaita kaikille! Muistakaa nauttia ulkoilun päälle hyvää ja ravintorikasta ruokaa!

11 kommenttia:

  1. Heh, hyvin oot varustautunut :D

    Aiak hyvän markkinointipuheen pidit nyt granaattiomenan puolesta. Pitää muistaa napata koriin seuraavalla kauppareissulla! Joskus olen kokeillut, mutta jotenkaan en silloin innostunut.

    Sunnuntain jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Teija! Kokeile ihmeessä uudelleen. Maussakin on tosin eroja kypsyydestä ja lajista riippue.n Minusta ovat parhaimmillaan juurikin salaatin tai muun ruoan kauniina lisämausteena! Iloista sunnuntai-iltaa!

      Poista
  2. Hyvältä näyttää! käyttäisin mielelläni enemmän granaattiomenaa, mutta sotku on joka kerta niin hurja että valitettavasti en ole pitkään aikaan sitten niitä edes hankkinut. On kyllä niin hyvää! Noista kuivatuista en ollut edes kuullut - pitää yrittää katsoa kaupasta jos löytyisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Heidi, niitä kuivattuja ei saa kovin monista kaupoista valitettavasti. Makrobioksen maahantuomia luomulaatuisia saa ainakin Arabianrannan K-supermarketista. K-kaupoista kannattaa siis ainakin kysästä!

      Poista
  3. Ihana, ihana granaattiomena. Me teimme pääsiäisenä alkusalaatiksi kombon rucola + granaattiomena + parmesanlastut + balsamico-sitruunakastike. Todella simppeliä ja hyvää. Granaattiomenasta on tullut uusi suosikkini salaateissa. Tätä feta-pähkinäyhdistelmääkin on koitettava, kiitos ihanasta vinkistä! :)

    Maiju

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Hyvältä kuullostaa tuo teidän pääsiäiskombonnekin!!! Mukavaa viikkoa! :)

      Poista
  4. Ai miten mahtava idea nuo suojalasit, enpä taida viedä laskettelukamoja kellariin vielä hetkeen. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihiii, suojalaiseta on moneksi! Kiitos Hanna kun kävit kommentoimassa! :)

      Poista
  5. Ihana juttu ja kuva! Tuo granaattiomenan hedelehtien kruunumainen muoto tarinoineen olikin itselle uusi yksityiskohta. Salaatti näyttää niin mehukkaan herkulliselle, että vallan vesi herahti kielelle reseptiä lukiessa ja kuvaa katsoessa :D. Granaattiomena on vastustamaton. // Satu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu kommentistasi ja kauniista blogistasi! Sain paljon infoa granaattiomenasta sinun postauksestasi. Hyvää viikonoppua!

      Poista