tiistai 19. kesäkuuta 2012

Valkosipulikanaa

Sain jokin aika sitten käsiini Donna Hay'n Seasons keittokirjan. Donna on australialainen keittiömestari, ruokastylisti ja toimittaja. Olen aina ollut suuri sekä aussikeittiön että Donnan fani ja nyt tuntuu siltä, etten voi laskea tuota ihanaa kirjaa käsistäni. Kirjassa on toinen toistaan inspiroivampia ohjeita neljän vuodenajan mukaan jaoteltuna.




Tein viikonloppuna valkosipulikanaa ja viinilehtiin käärittyä halloumijuustoa kirjan ohjeiden mukaan. Kana on nopea valmistaa ja sitä ei tarvitse marinoida etukäteen. Hallouminyyteissä oli alkuperäisen ohjeen mukaan myös valkosipulia. Minä jätin sen kuitenkin niistä pois.

Kanalle sopii lisäkkeeksi kesäinen salviaspagetti. Lisäsin mukaan myös basilikaa, koska salvian maku voi yksinään olla liian määräävä. Käytin tähän Urtekramin luomu täysjyväspagettia, mutta tämän tyyppiseen yrttispagettiin voi hyvin käyttää myös tavallista vaaleaa spagettia.

Ohjeet ovat neljälle henkilölle.

Salvia-yrttispagetti

10g voita
1rkl oliiviöljyä
kourallinen salvian tai sitruunasalvianlehtiä
pieni kourallinen basilikanlehtiä
hyvää merisuolaa
ripaus mustapippuria
n. 20g parmesanjuustoa
150g täysjyväspagettia tai tavallista spagettia

Sulata voi kattilassa, mutta älä anna sen kiehua. Ota kattila pois liedeltä ja lisää oliiviöljy ja hienonnetut yrtit. Ripottele vähän suolaa ja mustapippuria seoksen päälle. Laita kansi päälle ja annan yrtti-voisulaseoksen makujen tekeytyä noin 10 minuutin ajan.

Keitä spagetti ohjeen mukaan ja siivilöi keitinvesi pois. Kaada spagetti yrtti-voisulaseoksen päälle ja sekoita hyvin. Lisää raastettu parmesanraaste ja sekoita vielä kertaalleen.



Viinilehti-hallouminyytit

1pkt halloumijuustoa
säilöttyjä viinilehtiä
oliivljyä
kuivattua oreganoa

Avaa viininlehdet varovasti auki ja huuhtele ne valuvan veden alla. Leikkaa halloumi annoskokoisiksi paloiksi. Asettele halloumisiivu viininlehden keskelle. Lorauta vähän oliiviöljyä ja ripottele vähän oreganoa halloumisiivujen päälle. Sulje viininlehti paketiksi. Kypsennä 200 asteisessa uunissa noin 10 minuutin ajan. Voit myös grillata nyytit, mutta varo etteivät pääse palamaan.



Valkosipulikanaa 

4 broilerin rintafileetä (ei litistettyjä)
oliiviöljyä
2 suurta tai 3 pientä valkosipulinkynttä
1rkl hyvää merisuolaa
pieni nippu lehtipersiljaa
1rkl sitruunanmehua

Ota broilerin rintafileet ajoissa huoneenlämpöön. Sivele niiden pintaan oliiviöljyä ja grillaa kypsäksi. Lisää grillauksen loppuvaiheessa merisuola ja mustapippuri rintafileiden pintaan. Sekoita kulhossa ruokalusikallinen oliiviöljyä ja saman verran sitruunanmehua. Lisää hienonnettu lehtipersilja ja raastetut valkosipulinkynnet kulhoon. Sivele seos kypsien broilerin rintafileiden päälle ja nauti samantien.

Tarjoile raikkaan vihreän salaatin ja sitruunalohkojen kanssa. Purista sitruunamehua halloumin ja kanan päälle. Hyvää ruokahalua!












2 kommenttia:

  1. Olipas piristävän tuntuinen ohje - itselleni ei olisi tullut mieleen yhdistää spagettia, broilerinfilettä ja halloumi-viininlehtirullaa, mutta kuulostaa siltä että toimii! Saako noita säilöttyjä viininlehtiä ihan perusruokakaupan säilykeosastolta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Niinuska! Tuo salviaspagetti on ollut meidän perheen kesäpastasuosikki jo useana kesänä. Kannattaa kokeilla! Ostin säilöttyjä viininlehtiä S-Marketista. Uskoisin, että niitä löytyy vastaavan kokoluokan ja isommista marketeista. Aurinkoisia kesäpäiviä!

      Poista