torstai 5. heinäkuuta 2012

Muksujen kanssa Tukholmassa

Kävimme alkuviikosta lasten kanssa Tukholmassa kesälomareissulla. Aikaisemmat Tukholman vierailut tällä kokoonpanolla ovat olleet lähinnä pikaisia käyntejä Junibackenin satutalossa tai Tom Tits Experiment -tiedekeskuksessa. Nyt päätimme kokeilla kaupunkimatkailua muksujen kanssa. 

Majoituimme uudessa Scandic Grand Centralissa Kungsgatanin ja Vasagatanin kulmassa. Sijainti oli paras mahdollinen keskustassa liikkumista ajatellen. Hotellin ravintoloiden isot lasi-ikkunat tarjosivat aitiopaikan Vasagatanin vilinän tarkasteluun. 

Hotelli on vanhassa kauniissa rakennuksessa ja se on sisustettu rakennuksen arkkitehtuuria kunnioittaen. Aulatiloissa oli mukavasti pehmeitä ja mukavia sohvaryhmiä, ihana pitkä pöytä työskentelyä varten ja runsaasti luonnonvaloa suuren kattoikkunan ansiosta.







Huoneiden sisustus oli melkoisen yksinkertainen, mutta silti erittäin viihtyisä. Niiden selkeät ja harmooniset sävyt toivat vanhan rakennuksen hengen kauniisti esille. Design-huonekaluja ja valaisimia oli käytetty kivasti muutamia, mutta ei hengästymiseen asti. 






Hotellissa oli runsaasti ihania tunnelmatekijöitä. Hurmaannuimme huoneessamme olleesta vinyylilevysoittimesta. Levyvalikoimassa oli mm. Madonnan Like A Prayer, joka sopi kesälomareissun tunnelmaan täydellisesti!

Musiikki oli muutenkin tärkeässä roolissa hotellissa. Hotellin äänimaailmaan pääsi tutustumaan ennakkoon Spotifyn Scandic Grand Central -soittolistan avulla, joka soi myös aulatiloissa ja hisseissä. Hotellin Acoustic -baarissa oli myös vaikuttavan oloinen lista dj- ja livemusiikki-esiintyjiä.



Kivat tekstit huoneessa ja käytävillä viestivät myös rentoutta ja hyvää fiilistä. Jäinkin miettimään sitä, miten pienillä asioilla tunnelma loppupelissä rakennetaan. Kuinka suuren hotelliketjun hotelli voi olla samalla turvallisen helppo (selkeät ja tutut konseptit) ja mielenkiintoisen hip?




Kolusimme Gamla Stanin katuja ja kauppoja. Ekologisuus, paikallisuus ja käsityöhenki näkyivät liikkeiden tarjonnassa vahvasti. Kujat ovat täynnä toinen toistaan mielenkiintoisempia pikku putiikkeja.








Söimme myös hyvin ja Tukholma tuntui olevan hyvässä vireessä ravintolatarjonnan suhteen. Meille jäi kuitenkin sellainen tunne, ettei lasten kanssa ruokailemaan tuleva seurue ollut aina tervetullut. Yllättäen (lapsista johtuen?) trendikkäimmissä ravintoloissa olikin täyttä. Lasten ruokalistoja ei ollut juurikaan tarjolla.

Gamla Stanin vierailumme päätteeksi söimme lounasta Brasserie Le Rougessa. Ruoka oli hyvää ja saimme nauttia kaupunginosan tunnelmasta terassilla. 



Kahvila- ja deli tarjontaa oli myös paljon. Ihastuin tämän Albert & Jack's -kahvilan teollisen oloiseen sisustukseen. Tuoreet ja kauniit artesaanileivät tulivat miljöössä todella hienosti esille. Valikoimissa oli myös korkeatasoisia deli-tuotteita, juustoja ja leikkeleitä. 




Ohjelmassa oli myös päivä Gröna Lundissa, jotta pienimmätkin matkaajat viihtyisivät. Hyvinhän tuo pieninkin, meidän perheen kuopus, tuntui viihtyvän. Välillä meinasi pitkät kävelyt alkaa väsyttää, mutta onneksi oli sylikyytejä sopivasti tarjolla.

Ravintoloiden asenteista huolimatta reissusta jäi mukavia muistoja taskunpohjalle. Minulle rakas Tukholma näytti taas kauniit kasvonsa. Onko sinulla kokemusta kaupunkimatkailusta lasten kanssa? Entä onko sinulla hyviä ravintolasuosituksia Tukholmaan matkaaville lapsiperheille? 

Ihania hellepäiviä kaikille!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti