maanantai 14. tammikuuta 2013

Karitsanpotkaa seitsemälle

Sain eilen vanhempani ja veljeni meille sunnuntaipäivälliselle. Olin ostanut Stockmann Herkun tarjouksesta karitsanpotkia ja mielessäni muhi ajatus rosmariinilla maustetusta, pitkään haudutettusta potkasta.

Ryhdyin tuumasta toimeen hyvissä ajoin aamupäivällä. Potkia oli yhteensä kahdeksan kappaletta ja otettuani ne jääkaapista huoneenlämpöön, aloin pohtia niiden kypsennysastiaa. Olin jo taipumassa kahden padan taktiikkaan, kun siippani rohkaisi kokeilemaan kasvisten ja potkien taginepataan sovittamista. Aikamoista millimetrityötähän tuo vaati, mutta onnistui!



Potkat kypsyivät kasvisten, juuresten ja portviiniliemen kyljessä neljän tunnin ajan. Ne olivat maukkaita ja liha irtosi nätisti luusta. Suosittelen kuitenkin kypsentämään potkat vielä pidempään jos vain mahdollista. Niin ja onhan niissä tuoreissa potkissa näitä pakastettuja rehevämpi maku.



Rosmariinilla maustetut lampaanpotkat

4 karitsanpotkaa
tilkka rypsiöljyä ja pieni nokare voita
hyvää merisuolaa
mustapippuria
kuivattua rosmariinia

2-3 porkkanaa
2 lehtisellerin vartta
1 keskikokoinen palsternakka
1 banaanisalottisipuli (tavallinen salotti- tai keltasipulinkin käy)
1 valkosipulinkynsi
1,5cm pätkä inkivääriä

2dl portviiniä
2dl lihalientä
1rkl soijakastiketta
1rkl hunajaa

Laita uuni lämpiämään 125 asteeseen. Ota karitsanpotkat ajoissa huoneenlämpöön. Kuori ja paloittele kasvikset ja juurekset. Laita öljy ja voi paistinpannulle ja ota väri potkien pintaan. Mausta ne reilusti (rasvainen karitsanpotka tarvitsee suolaa) merisuolalla, mustapippurilla ja hienonnetulla rosmariinilla. Pyörittele kavikset myös pannulla pienessä määrässä rypsiöljyä.

Lado potkat ja kasvikset uunivuokaan tai -pataan. Lämmitä lihaliemi kattilassa ja kaadaa portviini, soija ja hunaja sekaan. Sekoita ainekset keskenään ja kaadaan potkien ja kasvisten päälle. Laita pata uuniin ja annan kypsyä noin 4 tunnin ajan. Tarjoile höyrytetyn riisin ja raikkaan salaatin kanssa.


8 kommenttia:

  1. Oijoi, näyttää herkulliselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Iisa, rehtiä maalaisruokaa parhaimmillaan! :)

      Poista
  2. Oooh mitä herkkua! Mä olen yrittänyt koko syksyn ja talven katsella lihatiskejä sillä silmällä, josko tuoreita kotimaisia potkia löytyisi, mutta kertaakaan en ole löytänyt, en edes Reinin Lihasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riikka! Minä en ole vähään aikaan edes ennättänyt hallille, mutta pitääkin käydä tsekkaamassa tilanne. Haksahdin näissä edulliseen hintaan, mutta tuoreista maksaa kyllä mieluusti vähän enemmin.

      Poista
    2. käytii ostamassa wotkinsilta eilen potkat ja nyt odotellaan lauantaita!

      Poista
  3. Portviinissa hauduttelu kuulostaa herkulliselta! Pitääkin laittaa tuo korvan taakse.. Lampaanliha on mun suosikkeja, mutta portviiniä en ole kokeillut.

    VastaaPoista
  4. Kiitos Jokihaka kommentista! Minä syön myös mieluusti lammasta ja onneksi lapsetkin alkavat pikkuhiljaa innostua siitä. Portviiniä jäi joulusta (siloin pitää aina saada Stiltonia ja Portiviiniä) ja hyvin toimi mielestäni tässäkin.

    VastaaPoista