lauantai 4. toukokuuta 2013

Kaupan tädin perjantai

Aamu alkoi tavanomaisella hässäkällä. Lapset unohtuivat toinen kännykälle ja toinen örkkileikkihin ja
tuli hillitön kiire. Ystäväni tuli kuvaamaan kanssani äitienpäiväkuvia ja yritin vimmatusti saada muutamia meilejä ja juoksevia asioita hoidettu alta pois ennen tätä. Kuunvaihteen paperityöt huutelivat tekemättömyyttään työpöydän nurkalla. 

Aamuisen leikkituokion jälkeinen näkymä.
Päästessämme kuvaushommiin tuli tavaralähetys. Kaksi isoa kuormaa tavaraa. Jatkamme kuvauksia ja minua naurattaa ystäväni maha - meni mokoma nielaisemaan vappupallon. Kuvausassarina toiminut, kohta kaksivuotias pikkutyttö päättää, että hänen on päästävä myös kuvaan. 

Kuvaaja, joka nielaisi vappupallon!
Iltapäivällä aloitan (kolmannan kerran) kuunvaihteen paperityöt. Sähköposti piippaa taas ja vaatii välitöntä vastausta. Päätän hoitaa päivän tilaukset valmiiksi. Käyn autotallilta hakemassa tavaraa ja muistan tänään tulleet kaksi lavallista. En enää malta olla kajoamatta niihin, vaan alan purkaa tavaroita muovien ja pahvilaatikoiden seasta esille. Oih mitä ihanuuksia. Melkein jo alan kuvaamaan uutuuksia, kunnes muistan keskeneräiset hommat. 

Tähtihuivit aamuauringossa.
Lapsi tulee koulusta ja haluaa nopeasti eväät ennen harrastuksiinsa menoa. Saan ihanan sähköpostin ja kuulen, että tuotteitani on päässyt lehteen. Uusi asiakas ottaa yhteyttä ja kysyy milloin voi tulla tutustumaan tuotteisiin. Jään pohtimaan liiketilan vuokraamista, taas. Pikainen soittorinki lähipiiriin ja verkkoja vesille oikeanlaisen kiinteistön etsimiseksi. Kello oli mennyt vilkkaasti eteenpäin ja meinasi tulla vähän hoppu. Äkkiä päivän tilaukset pakettiin ja osoitelaput valmiiksi. 

Paketit lähtövalmiina!
Kannan laatikot autoon ja lähden huristelemaan kohti postia. Autosta tulee hyvää musiikkia, aurinko lämmittää ihanasti ja muistan, että on perjantai. Kiireistä ja stressaavaa yrittäjän arkeako? No tavallaan joo, mut silti ihan paras duuni ikinä!

Loistavaa viikonloppua kaikille ja kirjanpitäjälleni terveisiä, ne paperit tulee ihan heti maanantaina!

2 kommenttia:

  1. IHANALTA Kuulostaa!
    Toivottavasti löydät mukavat liiketilat.

    t.Sanna

    VastaaPoista
  2. Kiitos Sannasein! Tuon liikepaikan haku on vähän pidempi projekti, mutta ajatustasolla jo hyvinkin pitkällä! :)

    VastaaPoista