maanantai 29. heinäkuuta 2013

Tuliaisia ja mielipidekysely liinavaatteista

Kesäkuiselta Espanjan reissulta tarttui muutamia tuliaisia mukaani. Kehuskelinkin jo aiemmin rentoa lomaamme, johon ei liiemmin kuulunut ostoksilla tai retkillä käyntiä. Ystäväni Sanna Vanilija blogista patisti minua kuitenkin käymään Zara Home -liikeessä. Ja kävinhän minä.

Zara Homen pikkupoikien mallistossa oli tietenkin dinosauruksia!


Mukaan tarttuivat pussilakanat ja niihin sopiva aluslakana. Pussilakanoissa on kauniita etnisiä, hiekanvärisiä kuvioita sinisellä pohjalla. Väriyhdistelmä ja kuviointi muistuttavat minua Espanjan lämmöstä ja auringon kultaisesta sävystä. Aluslakana on hieman tummemman hiekansävyinen ja minulle uusi kuminauhallinen tuttavuus. Kumpparilakana tuntuu ihan kätevältä, eikä se ole ainakaan ensimmäisen pesujen jälkeen kutistunut käyttökelvottomaksi.




Kun päiväpeitto ja helmalakana ovat mukavan ryppyistä pellavaa,
voi petivaatteetkin jättää huoletta mankeloimatta! :)




Olen jo pidemmän aikaa katsellut liinavaatemallistoja Cilla's webshopin valikoimiin, mutta en ole oikein osannut päättää minkälainen olisi sopivin. Olisiko se Beach Housen suosittu jersey-puuvillamallisto, tai olisiko rento pesupellava kuitenkin asiakkaitani enemmin puhutelleva juttu? Vai olisiko aika siirtyä yksivärisistä hillityistä värillisiin ja kuvioituihin lakanakuoseihin? Mitäs sinä ehdottaisit? Kuulisin todella mieluusti ajatuksianne liinavaatteista.

Zara Homesta tarttui mukaani myös Dark Amber -huonetuoksu ja yöpaita. En ollut käyttänyt tällaisia bambutikullisia huonetuoksuja koskaan aikaisemmin. Vuokraamassamme lomatalossa oli tällainen käytössä ja pidin siitä, miten tuoksu osui nenääni mukavina tuulahduksina, tuoksupuollon läheisyydessä liikkuessani.



Bambutikkutuoksuja on tulossa pian myös Cilla'sin valikoimiin. Ai minkä merkkisiä ja tuoksuisiako? Jääköön se vielä salaisuudeksi. Uusi upea tuotesarja rantautuu webshopiin elokuun puolivälissä ja kerron tästä vähän lähemmin lisää.

Muistattehan osallistua ekotuoksuarvontaan täällä: klik. Energistä viikkoa ja hyviä yöunia kaikille!

5 kommenttia:

  1. Oivoi kun saisikin aikaiseksi uusia liinavaatekaapin sisällön. Meillä kun tuntuu olevan aika "sitäsuntätä", no osahan on nyt sitten jo muodikasta retroa ;)
    Pojat (9, 15 v) kieltämättä välillä protestoivat "eeeei aina näitä autokuvioitaaaa", 19 v saa jo ruudulliset tyttöystävänsä kanssa. :)
    /Anu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu viestistäsi, aidot retrot kuulostavat hauskalta! :) Lasten lakanoissakin on nykyisin kivoja eri vaihtoehtoja, mutta ruudut on aina tyylikkää! Lämmintä viikonloppua sinulle ja perheelle! :)

      Poista
  2. Mukavaa että ennätit pistäytymään ihanassa Zara Homessa. Noi Dinosaurus lakanat ovat kyllä tosi siistit :)
    Täällä uudet tuulet puhaltavat niin -etten ole edes blogeja kerennyt kunnolla lukemaan ja omaani päivittämään.

    Rento pesupellava kuulostaa mukavammalta - Beach Housen lakanoita myy jo aika moni sisustusliike.

    mukavaa viikonloppua ystävä rakas

    t.Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna-Dear ja samoin sinulle! Pohditaan tuota lakanajuttua vielä ajan kanssa. :)

      Poista