perjantai 9. elokuuta 2013

Cilla's meets Bedmil

Kaupantädin viimeiset päivät ovat olleen sangen jännittäviä. Cilla'sin autotallivaraston hyllyillä on jo paljon tyhjää, kun tavaraa on siirtynyt uuteen osoitteeseen. Tavaroiden roudauksen lisäksi olen saanut viettää elämäni ensimmäisiä hellepäiviä näyteikkunassa.

Tunnetteko Sipoossa ja Keravalla toimivan Bedmil Sisustuksen? Bedmil on ihastuttava kahdesta sisustusliikkestä sekä suunnittelu-, ompelu- ja asennuspalveluista koostuva lämminhenkinen sisustustavaratalo. Kokonaisuutta luotsaa kaunis ja energinen yhteistyökumppanini ja ystäväni Merja Varvikko.

Näyteikkunasomistuksen harjoittelua. 

Näyteikkunaa somistajan näkövinkkelistä.





Pidempään toimineessa Keravan Bedmilissä sijaitsee Merjan työhuone laajoine tapetti- ja kangasmallistoineen. Liikkeessä on myös runsaasti valaisimia, tyynyjä, kynttilöitä ja muita piensisustustuotteita. Sipoon liike avasi ovensa joulukuusa 2012 ja se sijaitsee Nikkilän keskustassa Merjan kodin yhteydessä. Viehättävä sininen talovanhus toimii loistavana puitteena sisustusaarteille. Merjasta ja Bedmilistä oli mukava artikkeli Yrityskuva Lehdessä klik.

Kesäloman aikana syntyi ajatus yhteistyöstä ja Cilla's sai kutsun muuttaa Bedmil Sisustuksen Keravan liikkeeseen. Yhteiselo tuo mukanaan paljon molemmin puolista hyötyä ja iloa, eikä päätöstä tarvinnut kovin pitkään pohtia. Bedmilin Keravan liikkeestä löytyy jatkossa täyden palvelun verho- ja sisutuspalveluiden lisäksi Cilla's webshopin tuotteet.

Tilausten nouto tulee myös ensi viikon aikana siirtymään Keravan liikkeen osoitteeseen.


Cilla's feel good webshopin tuotteet tuntuvat nauttivan yhteiselosta Bedmilin tuotteiden kanssa. Ensimmäisten joukossa paikalle pääsivät L:a Bruketin tiskiaineet, Musta5101 tiskiharjat ja -rätit ja House Doctorin metallilankakorit. Niin ja tietenkin Mateuksen ihanat astiat. Ne sopivat lähes täydellisesti Bedmilin edustaman Arte Pura pellavamalliston kanssa.

Tavaroiden roudaus jatkuu tänään ja uusi Bedmil & Cilla's Keravan liike rakentuu ensi viikon aikana valmiiksi. Webshop jatkaa toimintaansa ihan normaalisti. Minulla ja Merjalla on myös ideakirjat pullollaan suunnitelmia syksyn tapahtumia ja kampanjoita varten. Iloista viikonloppua kaikille ja lämpimästi tervetuloa käymään!

Bedmil & Cilla's Kerava
Aleksis Kiven tie 15
04200 Kerava

Avoinna: 
Ma sopimuksen mukaan
Ti-pe 11-18
La 10-14



4 kommenttia:

  1. Jee miten kivaa, täytyy tulla ihastelemaan! :)
    :) Taru

    VastaaPoista
  2. Kiitos Taru, tulehan pian poikkeamaan! :)

    VastaaPoista
  3. Hienoa! Tykkään, kivijalka + webshop = hyvä kompo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elsa-ihana. minäkin uskon että tuo kompo toimii hyvin! Lämpimästi tervetuloa visiitille! :)

      Poista