tiistai 17. maaliskuuta 2015

Kauneusviikkojen kuulumiset ja Davines

Edellinen viikko hujahti vauhdikkaasti kauneusviikon merkeissä. RMS Beautyn ja Jurliquen tuotepäivät toivat mukavasti ylellisestä ja luonnollisesta kosmetiikasta innostuneita asiakkaita mukanaan putiikille ja webshopiin. Aiheesta kiinnostuneita ja kevätihon hoitoa pohtivia asiakkaita riitti hienosti muillekin päiville ja kevätaurinko sai sisustuskärpäsen puraisemia liikkeelle.

Uutiskirjeessämme kerroimme uutuustuotesarja Davinesista, joka oli tarkoitus lanseerata kauneuviikon aikana. Pieni kokeiluerä tuotteita pääsi kuitenkin niin nopeasti uusiin koteihin, ettemme ehtineet laittaa niitä webshopiin esille. Eilen saimme lisäkoulutusta sarjan tuotteista ja tilasimme lisää näitä ihanuuksia. Odotamme uutta lähetystä saapuvaksi vielä tällä viikolla.


Minulla on ollut aikaisemmin kokeilussa Nounou -shampoo värjätyille ja käsitellyille hiuksille. Hoitava ja ravitseva shampoo sopii erityisen hienosti vaalennetuille hiuksille, jotka tarvitsevat hoitavia aineita sileään ja hehkuvaan lopputulokseen. Minun hiukseni saivat juuri hieman tummemman sävyn ja long bob lyheni hieman entisestään, joten testausvuorossa on seuraavaksi hieman kevyempi ja vähemmin hoitava tuotelinja. Kevään kunniaksi meinasin myös kokeilla muotoilutuotteena merisuolasprayta. Katsotaan millainen surffitukka saadaan aikaiseksi. 

Pidän kovasti pakkauksien vähäeleisestä muotoilusta ja muotoilutuotteiden päällä olevasta käsinvalmistetusta paperista. Toimivat ihanina kylpyhuoneen sulostuttajina ja kivoina lahjatuotteina myös. Ekologisuus on olennainen osa Davinesin toimintaa. Davines on mukana Zero Impact -projektissa, missä tuotteiden valmistuksesta, pakkaamisesta ja kuljettamisesta syntyvää hiilijalanjälkeä hyvitetään istuttamalla metsää. Davines myös tukee toiminnallaan paikallisia pienviljelijöitä ja suojelee uhanalaisia kasvilajeja. Kuulette Davinesista myöhemmin lisää!

Kiitos kaikille kauneusviikoille osallistuneille ja ihanan aurinkoista tiistaita!




2 kommenttia: