maanantai 12. maaliskuuta 2012

Sydänystävyyttä solmimassa

Olen tainnut tulla siihen ikään, että minut on helppo saada ylittämään itseni. Tein tämän viime viikolla viettämällä päivän ihanan Nasta-neidin kanssa. Nasta on kaunis dalmatiankoira ja minä pahasti koirakammoinen. Nastan äiti, Taru ja hänen aurinkoinen Sara-vauvansa olivat mukana meidän molempien henkisenä tukena.

Ajattelin, että myös dalmatiankoiraa kannattaisi lähestyä hyvän ruoan kautta. Taru neuvoi minua hyville nettisivustoille ja päädyin valmistamaan Yrjölän Puuroa. Puuro on saanut nimensä reseptin kehittäjältä. J. A.U. Yrjölältä, joka on tunnettu koira-alan vaikuttaja. Puuron kanssa tarjosin raakaa poronlihaa. Ja juu, täytyy tunnustaa, että basilikanoksa jäi kyllä syömättä.




Yrjölän puuro

1 dl kokonaisia tattarisuurimoita
1 dl hirssisuurimoita
1 dl täysjyväriisiä
1 dl ohrasuurimoita (voivat olla myös rikottuja)
n. 2 litraa vettä

n. 1tl hyvää ja ravinnerikasta merisuolaa

1 iso porkkana

Liota suurimot vedessä yön yli, tai vähintään 6 tuntia. Älä kaada liotusvettä pois, vaan laita suurimot uuniastiaan veden kanssa. Laita suurimot uuniin noin 150 asteeseen tunniksi. Paloittele porkkana pieniksi, kauniiksi kuutioiksi. Lisää porkkanakuutiot pataan ja sekoita hyvin. Lisää uunin lämpöä noin 180 asteeseen ja annan puuron kypsyä vielä toisen tunnin ajan. Lisää suola kypsennyksen jälkeen ja sekoita huolellisesti.

Puuro säilyy jääkaapissa noin viikon ajan, mutta voit myös pakastaa sen pienempiin annoksiin pakkaseen.




Me ihmisaikuiset herkuttelimme lakritsimuffinseilla. Käytin muffinseihin Tanskassa tapaamani Lakrids by Johan Bulow -yrityksen ihania luonnonlakritsituotteita. Sain näitä korkealaatuisia luonnonlakritseja taannoiselta messumatkaltani näytteiksi. Voin kertoa, että maku on todella jotain muuta kuin perinteisissä lakritsituotteissa. Yritys valmistaa leivonta- ja ruoanvalmistustuotteiden lisäksi myös erilaisia lakritsimakeisia. Makeiset jättivät minuun lähtemättömän vaikutuksen luonnollisen, mutta erittäin herkullisen makunsa ansiosta. Tuotteita ei vielä valitettavasti tuoda Suomeen, mutta neuvottelut ovat kuulemma jo käynnissä.

http://www.luksuslakrids.dk/


Lakritsimuffinsit
12 kpl

100g voita
100g maustamatonta tuorejuustoa
1/2 sitruunan raastettu kuori
1 rkl Sweet liquorice syrup
2 dl sokeria
2 kananmunaa
2 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta

Kuorrutus
50 g voita
100g maustamatonta tuorejuustoa
3 dl tomusokeria
1/2 sitruunan raastettu kuori
1 rkl sweet liquorice syrup

Koristeluun: Raw liquorice powder ja -drops

Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen. Vatkaa huoneenlämpöinen voi, tuorejuusto ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää sitruunankuoriraaste ja lakrisisiirappi ja sekoita. Lisää kananmunat yksi kerrallaan ja vatkaa huolellisesti sekaisin. Sekoita vehnäjauhot ja leivinjauhe keskenään sekaisin ja lisää taikinaan. Vatkaa vain sen verran, että jauhot menevät sekaisin.

Annostele taikina muffinsivuokiin ja laita uuniin paistumaan noin 20 minuutiksi. Vatkaa kuorrutuksen aineet sekaisin sähkövatkaimella. Kuorruta jäähtyneet muffinsit ja koristele ripotelemalla lakritsijauhetta ja lakritsadroppeja muffisnien päälle.



Puuro ja muffinsit maistuivat erittäin hyvin ja minä voitin pelkotilani! Lieneekö syy tuossa murkinassa, mutta minusta tuntui että sain todella pyytetöntä rakkautta kohdalleni. Kiitos Taru & Co. mukavasta ja takuulla ikimuistoisesta päivästä!

2 kommenttia:

  1. Ihania kuvia :) Pitänee väsätä Ilolle tuota puuroa tässä joku päivä.

    VastaaPoista
  2. Moi Sari! Kiitos kommentistasi ja Ilolle iso pusu kuonolle!

    VastaaPoista