perjantai 13. huhtikuuta 2012

Ruokavalion kevätsiivous, osa 2

Jatkoin siivoustoimia keittämällä ison kattilallisen linssimuhennosta. Syön tätä sellaisenaan vihreän salaatin kera. Muhennos toimii myös hyvänä lisäkkeenä esim. paistetulle broilerille. Linssit sisältävät paljon kuituja ja proteiinia. Niiden glykeeminen indeksi on alhainen ja niissä on vain vähän rasvaa. Persiljassa on myös rutkasti vitamiineja ja sen väitetään pistävän nesteitä tehokkaasti liikkeelle.

Tein muhennoksen mustista beluga-linsseistä. Näitä voi olla vähän vaikeaa löytää perusmarketeista, mutta vihreät linssit sopivat tähän erinomaisesti. Punaiset hajoavat liian helposti ja niistä tulee sosekeittomainen lopputulos.



Linssimuhennos

2 dl vihreitä linssejä
1 tl rypsiöljyä
1 sipuli
5 dl vettä
2 tl luomu kasvis- tai lihaliemijauhetta
1 laakerinlehti
1 iso porkkana
1 sellerinvarsi
Iso nippu persiljaa
Merisuolaa ja mustapippuria

Laita linssit likoamaan noin tunniksi. Kuori ja leikkaa sipuli pieniksi kuutioiksi. Kuullota sipulia suurella paistinpannulla tilkassa rypsiöljyä. Lisää vesi ja valutetut ja huuhdellut linssit. Lisää liha- tai kasvisliemi ja laakerinlehti. Anna linssien kiehua noin 15 minuuttia keskilämmöllä. Paloittele porkkana ja sellerinvarsi pieniksi kuutioksi ja lisää linssien sekaan. Anna kiehua vielä noin 5 minuuttia ja tarkasta kypsyys. Mausta tarvittaessa suollalla ja mustapippurilla. Hienonna iso nippu persiljaa ja lisää lopuksi muhennokseen.



Toisena hyvänä ja terveellisenä lisäkkeenä toimii kvinoa-papusalaatti. Kvinoaa luullan usein viljakasviksi, mutta se on yrttikasvin siemen. Se sisältää viljakasveja enemmin valkuaista, vitamiinejä ja kivennäisaineita. Sen makun on miedon pähkinäinen.

Resepti on varioitu Miia Saastamoisen Luonnollista! Syömisen syvin olemus -kirjasta. Salaatin makumaailmassa näyttelee isoa roolia korianteri. Sen voi hyvin korvata vaikka basilikalla, jos et tunnustaudu korianterifaniksi. Tämä on hyvin ruokaisa salaatti kevätsiivoukseen näinkin, mutta linssimuhennoksen tavoin toimii hyvänä lisäkkeenä esim. paistetulle kalalle tai lihalle.




Kvinoa-papusalaatti

3/4 dl kvinoaa
2 dl vettä
2,5 dl keitettyjä mustapapuja tai esim. mustasilmäpapuja
2 dl sinimailasen ituja
1 dl tuoretta korianteria
1 dl tuoretta persiljaa
2-3 rkl kylmäpuristettua oliiviöljyä
1 tl kurkumaa
Hyvää merisuolaa

Huuhtele kvinoa siivilässä ja keitä suolalla maustetussa vedessä kypsäksi, noin. 15 minuuttia. Valuta pavut ja yhdistä ne keitetyn ja valutetun kvinoan kanssa. Lisää öljyä, ripaus suolaa ja kurkumaa. Lisää lopuksi hienoksi leikatut yrtit ja sinimailasen idut.

Molemmat näistä toimivat hyvin myös töihin mukaan otettavina eväsruokina. Linssimuhennos on parasta lämmitettynä, mutta kvinoa-mustapapusalaatti maistuu sellaisenaan. Pala tuoretta hyvää leipää ja tuorejuustoa ja super-ravitseva lounas on valmis.

Lupaan, että jatkossa tulee muitakin kuin näitä kevätsiivouspostauksia. Meinasin kuitenkin jakaa muutaman hyvän tehosopan ohjeen kanssanne ensi viikolla. Käykäähän kommentoimassa mitä mieltä olette aiheesta. Oletteko mahdollisesti itsekin puhdistuskuurilla vai joko on grillikausi täysillä käynnissä?

Hyvää ja herkullista viikonloppua!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti