Tunnustettakoon, että lomakuvia selaillesani huomasin kaipaavani monia asioita. Rakastan merta ja ranta-aallokossa käyskentely on mielestäni parasta meditaatiota. Aaltojen äänet ja niiden tasainen ja yhtäjaksoinen liike rauhoittaa ja selkiyttää ajatuksia. Hiekan lapioiminen ja kantaminen veden ääreltä linnatyömaalle on myös parasta liikuntaa mitä ajatella saattaa.
Jäin myös kaipaamaan yhdessä tekemisen riemua, joka syntyy vaikkapa siitä, kun synttärikakku loihditaan vieraan maan puolivalmiista raaka-aineista. Valmis sokerikakku sai pähkinä-suklaalevitteestä tahnakuorrutuksen ja hitsisti koristeita. Poikien mielestä enemmän kuin kelpo synttärikakku. Äidin ja isin mielestä vähän imelänpuoleinen, mutta silti ihana.
Kaipaan myös sitä esteettistä elämystä, mitä vieras maisema tarjoaa. Tässä kaupungissa meren lisäksi kauneinta olivat upeat valkorapatut talot kirkkaan sinistä taivasta vasten. Perheemme jäi myös kaipaamaan vuorenpäältä kaupunkia vartoivaa härkää, joka tervehti meitä aina autolle noustessamme.
Eniten taidan kuitenkin kaivata sitä jouten olon ihanuutta. Tavoittelimme lomallamme pitkästymistä. Parhaita hetkiä olivat ne, kun alkoi tuntua siltä, että pitäisköhän tehdä jotain, sen sijaan että tekemisen paljous ahdistaa takaraivossa.
Mikään ei kuitenkaan voita kotiin tulemisen tunnetta. Oma sänky, oma talo, oma puhdas vesijohtovesi ja monta muuta ihanuutta. Minä taidan olla vähän hömppä, kun huomasin myös kaipaavani Mateuksen Jumbomukia aamukahvilla. Sellaisia ne ovat ne arjen pienet ilot.
Iloista torstaita kaikille, muistakaa nautiskella niistä pienistäkin asioista arjessanne!
