torstai 31. lokakuuta 2013

Kurkistus putiikin jouluvalmisteluihin

Bedmil&Cilla's putiiki on muuntumassa kovaa vauhtia jouluputiikiksi. Laitoimme tänään jouluisia koristeita esille ja taisimme päästä itsekin jo vähän joulutunnelmaan. Kanelipuusta tehtyjä koristeita ja -lyhtyjä, juuttikankaisia tähtiä ja suloisia metsäneläinkoristeita. Niin ja tietenkin suuren suosion saaneita kierrätysalumiinisia koristeita. Pian näitä ihanuuksia löytyy myös Cilla's webshopin puolelta.







Miten on, oletko sinä jo ostanut jouluisia asioita kotiisi? Millainen on sinun joulusi tänä vuonna? Onko se luonnollisen maanläheinen, trendikäs mustavalkoinen, perinteinen punainen vai kenties kimaltavan juhlava? Kuulisimme mieluusti sinun unelmien joulusisustuksestasi. Iloista torstai-iltaa!

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Ihan pimeät kauhujuhlat

Meillä vietettiin eilen ihan pimeitä 6v. synttärijuhlia. Synttärithän olivat oikeasti jo kesäkuussa, mutta kavereiden kanssa päästiin juhlimaan vasta nyt. Herkuttelua, kepposia, lahjoilla leikkimistä, ongintaa ja yleistä hurjastelua. Desibelit oli kaakossa ja kivaa oli.







Onginta toteutettiin yksinkertaisesti rappukäytävän kaiteen yli. Ensi vuonna taitavat jo olla liian pitkiä tähän. Tarkkaa ja jännää hommaa tuo onkiminen. Saalispussissa oli herkkuja ja valotikkuja pimeän vuodenajan kalastukseen sopien.





Darth Wader  on nyt poistunut paikalta. Puku on putsattu kakkuroiskeista ja odottaa kaapissa seuraavia kemuja. Darth kiittää ja kumartaa. Otetaan pian uudestaan!





tiistai 29. lokakuuta 2013

Ideoita isänpäiväksi

Vielä on hyvää aikaa tilata isänpäivälahjat Cilla's webshopista. Paketit ennättävät varmuudella perille, kun teet tilauksen 6.11. mennessä. Nopeimmat saavat lähetyksen postikuluitta. Cilla's synttärikampanja on voimassa 31.10. saakka kampanjakoodilla: SYNTTÄRIT. 



Tässä muutamia ideoita ruoanlaitoista innostuneelle isille. Tuotteet löytyvät täältä: www.cillas.fi.



The Organic Comapanyn luomupuuvillasta valmistettu suutarinessu 39€.
Fleur de sal merisuola kauniissa pakkauksessa 9,50€
Nicolas Vahé hillolajitelma 12,80€


Musta-valkoruudullinen keittiöpyyhe 6,20€.


Nicolas Vahé pussukka lahjojen paketointiin, 2€.
Peugeot pippurimylly 50cm , 35€

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Cilla's 1v. synttärit

Ensimmäinen vuosi Cilla's webshopin historiassa on kulunut nopeasti. Vuoteen on mahtunut paljon iloa ja uuden oppimista. Olemme postittaneet laatikoittain L:a Bruketeja, isot pinot Iris Hantverk harjoja- ja rikkalapioita, miljoonia (kauppiaalla on lupa vähän liioitella) mustia tiskiharjoja ja bahuksen baljon Becksöndergaard-huiveja. Suurenmoinen kiitos kaikille asiakkaillemme kuluneesta vuodesta!

Vuoteen on myös mahtunut 175 postausta, yli 800 Facebook päivitystä ja mikä parasta paljon ihanaa palautetta asiakkailtamme. Jokaisen paketin lähetyksen kohdalla tulee aina mietittyä sen saajaa. Millaiselle henkilölle ja millaiseen kotiin paketti on menossa. Iloitsemmekin kovasti kaikista saamistamme palautteista.

Kiitokset aivan ihanasta huivista joka kiitolaukkaa saapui tänne Porvooseen. :) Iltateehetkenkin tarjosit minulle. Oli niin mieltä lämmittävä lisä paketissa. Aivan mahtava tarranauha oli paketin ympärillä, pakko vielä todeta. Niin kiva.

Harjasetti tuli perille, kiitos! Se on hieno. Nyt päästään lakaisemaan mökin lattioita.

Paketti tuli perille ja aloin heti kiittämään erittäin hyvin pakatuista tuotteista ja vielä ylimääräisistä teepusseista :) Kiitos Kiitos!

Pienikin asia paketissa on ihana ele, esim. henkilökohtainen kiitos ostokuitissani, hienoa!


Kiitos kaikille teille ihanille!!!
Maailma ja varsinkin verkkokauppa on ehtinyt myös muuttua paljon kuluneen vuoden aikana. Verkosta ostamisen määrä on lähtenyt komeaan kasvuun, mutta myös kilpailuasetelma on muuttunut. Isot kansainväliset verkkokaupat ovat rynnineet markkinoille ja pienen yrittäjän näkyvyyden eteen pitää tehdä tosissaan töitä.

Cilla's haluaa olla erikoistunut ja palveleva pikkuputiikki nettishoppailumaailmassa. Äänensä kuuluviin saaminen isojen toimijoiden keskellä on menestymisen suurin haaste. Siksi olemme myös äärimmäisen kiitollisia kaikista kommenteistanne ja tykkäyksistänne. Näiden kauttaa tavoitamme lisää kaltaisianne esteettisemmän ja iloisemman arjen nautiskelijoita.

Haluammekin palkita teidät mukana olostanne synttärikampanjan avulla. Kiitokseksi kuluneesta vuodesta tarjoamme postikulut kaikkiin tilauksiin tästä päivästä kuun loppuun saakka. Postikulut kaikkiin tilauksiin ovat siis pyöreät nolla euroa! Nyt kipin kapin ostoksille, klik!!





perjantai 25. lokakuuta 2013

Syksyn kauneimmat perhoset

Ihana asiakkaamme kertoi juuri nähneensä unta Mateus-astioista. En ihmettele yhtään, nimittäin minäkin olen nähnyt. Matuksen värit ja muodot ovat vaan niin ihania. Saimme pari uutta astiamallia ja väriä valikoimiin.




Pinkki pitsimuki sopii kauniisti pinkkien- sekä luumunväristen lautasten ja jumbomukien seuraksi. Perhoskulhoja on kyselty ja valitsimme niitä light pink -värissä. Vaalea pinkki on todella kaunis ja herkkä väri, mutta silti täynnä asennetta ja luonnetta.


Pink pitsimuki



Perhosmukeja löytyy nyt myös vihreän värisinä. Raikkaan intensiivinen vihreä väri sopii mainiosti perhosmukiin. Tästä pääset tututumaan Cilla's Mateus valikoimiin, klik. Näin myös juuri ensimmäistä kertaa Mateuksen Ocean sävyisiä astioita. Oijoi sentään. Taidan tietää mistä näen unta ensi yönä. Hyvää perjantai-iltaa kaikille!

Green perhosmuki



Ocean perhoslautanen
Ocean perhoskahvikuppi

torstai 24. lokakuuta 2013

Riedel O-sarja

Tunnetteko Riedelin O-sarjan? Kuulun itse O-lasisarjan fanittajiin niiden laadullisten, esteettisten ja käytännöllisten ominaisuuksien vuoksi. Viimeiseksi mainittu ominaisuus nousee esiin silloin, kun en jaksa pestä laseja käsin. Ne voi nimittäin tyrkätä huoletta tiskikoneeseen.

Riedel-viinilasien ideologia perustuu kunkin rypälelajikkeen viinille suunniteltuun omanlaiseensa lasiin. Viinin ominaisuudet tulevat parhaiten esiin tietyn muotoisesta lasista. O-Cabernet on tarkoitettu Cabernet Sauvignon ja Merlot rypäleistä valmistetuille viineille. Lasin kookas malja tuo hyvin esiin klassisten rypäleiden ja näistä sekoitettujen viinien syvät ja tummat aromit. Lasi sopii hyvin myös muille punaviineille.


O-Riesling lasi puolestaan sopii mainiosti raikkaille ja aromikkaille valkoviineille. Sen kapeampi ja suipompi malli tuo hienosti valkoviinien aromit esiin. Molemmat lasit käyvät hyvin myös vesilasiksi kattaukseen ja tunnustettakoon, että meillä on juotu näistä myös olutta.

Lasit sopivat konstailemattoman ja modernin suunnittelun ansiosta monenlaisiin kattauksiin. Minusta nämä arjen ilostuttajat toimivat myös hyvinä lahjaideoina, vaikkapa Iris Hantverkin lasiharjan kanssa paketoituna.

Mitäs pidätte näistä? Kolahtaako O-sarjan muotokieli, vai oletko sitä mieltä, että viinilasissa pitää olla jalka? Cilla's valikoimista nämä tuotteet löytyvät täältä: klik!



tiistai 22. lokakuuta 2013

Bling blingiä pimeneviin päiviin

Becksöndergaardilta saapui uusia ihanuuksia parahiksi pimeneviä päiviä piristämään. Syys-talvikauden huivit enteilevät jo selvästi tulevaa juhlakautta. Mukana on myös kivoja ideoita joululahjoiksi. Väreissä on paljon mustaa, suklaanruskeaa ja kauniita nudesävyjä. Kuoseista löytyy myös metallinhohtoa ja glitteriä.




Uutena tuotteena valikoimiimme saapuivat suloiset Granny Awards -pussukat. Ihanat mummunpussukat hurmaavat kauneudellaan ja hyväntuulisuudellaan. Näissä on vaan jotain todella sympaattista. Granny -pussukkaan voi yhdistää saman sävyisen sydänavainnauhan. Molemmat tuotteet valmistetaan superpehmeästä ankeriaannahasta.



Metallinhohtoisten huivien kaveriksi sopivat hyvin Mifukon romumetallista valmistetetut korut. Minun suosikikseni nousi G-Christmas Night huivi slate grey värisenä. Sen kanssa voisin hyvin yhdistää Mifukon Kuruka-kaulakorun, Bamba-rannekorun sekä Wewe-sormuksen.



Huivi-, pussukka- ja koru-uutuuksia pääset katsomaan täältä: Cilla's ihanuuksia. Mikä on sinun suosikkisi? Joko sinullakin alkaa häämöttää tuleva juhlakausi mielessäsi? Loistavaa maanantai-iltaa kaikille!


sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Sitruuna-inkiväärihunajaa

Konstit on monet sanoi putiikinpitäjä kun flunssa kolkutteli ovella. Näin Pinterestissä taannoin kivannäköisen ohjeen luonnonmukaisesta kurkkukivun liennyttäjästä. Tätähän piti heti kokeilla.


Sitruuna-inkiväärihunaja

1 lasipurkki
1 suurehko luomusitruuna
5cm kokoinen pala inkivääriä
Hyvää kotimaista luomuhunajaa

Pese sitruuna ja siivuta se ohuiksi siivuiksi. Kuori ja siivuta inkivääri ohuehkoiksi siivuiksi. Täytä purkki kerroksittain asetetuilla sitruuna- ja inkiväärisiivuilla (noin 3/4 purkista). Täytä purkki hunajalla. Pistä kansi kiinni, kääntele purkkia ja jätä tekeytymään jääkaappiin päiväksi. Annostele hunajaa teekupilliseen kuumaa vettä noin 1-2tl / kuppi. Sekoita ja nauti. Voit pistellä hunajaa myös suoraan purkista suuhusi.


Valmistin hunajan House Doctorin kruunukantiseen lasipurkkiin. Purkit ovat mielestäni ihania ja voisin hyvin viedä hunajaa tälläisessä purkissa myös lahjaksi kavereille. Purkkeja löytyy täältä: Cilla's House Doctor.

Oletko sinä selvinnyt syksystä ilman virustauteja? Mikä on sinun salainen aseesi niiden torjuntaan ja niistä paranemiseen? Reipasta ja energistä sunnuntaita kaikille!

pst. muistattehan webshopissa meneillään olevan L:a Bruket -kampanjan. Tänään vielä ehtii!



perjantai 18. lokakuuta 2013

L:a Bruket kampanja


Saimme tänään täydennystä L:a Bruket tuotteisiin. Lupailemani pyykinpesuaineet jäivät valitettavasti kuitenkin pois lähetyksestä ja joudumme odottelemaan niitä vielä tovin. Uutena tuotteena saapui bergamot-patsouli-käsivoide. Ihanan lämmintuoksuinen ja ravitseva käsivoide sopii mainiosti syysilmojen kuivattamille käsille.

Viluisen viikonlopun kunniaksi saat nyt kaikki L:a Bruket tuotteet 15% alennuksella tämän viikonlopun ajan. Ostoksille pääset tästä: klik, tervetuloa!


tiistai 15. lokakuuta 2013

K niin kuin kangasnauha

Saimme Cilla'siin suloisia kangasnauhoja House Doctorilta. Olin hankkimassa niitä alunperin putiikin paketointitarvikkeiksi, mutta tilasin onneksi niitä pienen erän myös myyntiin. Sympaattisen näköiset nauhat on pakattu perinteisiin puisiin lankarulliin ja ne ovat mielestäni todella ihania.


Mietin, että voisin käyttää näitä kangasservettien sitomiseen, joulukoristeiden ripustamiseen ja vaikka säilykepurkkien koristelemiseen lahjapaketoinnin lisäksi. Niin ja olisivathan ne aika kauniita pienten tyttöjen lettinauhoinakin. Mitä käyttöä sinä keksisit näille suloisille vintage -henkisille nauhoille?



Omena-pähkinämuffinit

Päätin kokeilla uusia Nicolas Vahé muffinivuokia samantien. Nappasin Kinuskikissan resepteistä omenamuffiniohjeen pohjaksi ja sovelsin sitä omaan suuhun paremmin sopivaksi. Korvasin valkoisen sokerin ruokokidesokerilla ja osan vehnäjauhoista kaurahiutaleilla. Kuivattuja omenakuutioita saa luomulaatuisena isoimmista marketeista. Tuoreet omppukuutiot käyvät tähän myös mainiosti.


Hyviä olivat ja muffinivuokakin kesti hyvin paistamista, ohjeen runsaasta voi määrästä huolimatta. Tiedättehän sen ilmiön, kun kauniin värinen muffinivuoka muuttuu paistossa kelmeän rasvaisen läpikuultavaksi. Tätä ei onneksi tapahtunut.



Omena-pähkinämuffinit
12 kpl (suurissa vuoissa)

200g voita
2,5dl tummaa ruokokidesokeria
2 kananmunaa
3dl vehnäjauhoja
3dl kaurahiutaleita
2tl leivinjauhetta
1tl kanelia
Ripaus hyvää merisuolaa
2,5dl maitoa
1dl  kuivattuja omenakuutioita
1dl saksanpähkinöitä

Laita uuni lämpiämään 200 asteiseksi. Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää kanamunat yksi kerrallaan ja välillä sekoittaen. Yhdistä kuiva-aineet keskenään ja lisää taikinaan vuorotellen maidon kanssa. Lisää omenakuutiot ja rouhitut saksanpähkinät taikinaan ja sekoita.

Annostele taikina muffinivuokiin ja paista 20-30 minuuttia uunista ja muffinivuoan koosta riippuen. Nauti hyvän hillon ja kylmän maitolasillisen kanssa.























maanantai 14. lokakuuta 2013

Huiviarvonnan voittajat!

Hip hei ja iloista viikkoa kaikille! Huikean ihanaa tunnelmointia ja tarinointia löytyi loistavaa lokakuuta -postauksen kommenteista. Todella moni tuntui ammentavan energiaa lämpimistä villasukista, kynttilöiden valosta ja syksyisistä herkuista. 

Yhdessä kodissa hiulataan jo laskettelusuksien pohjia primaluistoon ja toisessa grillataan makkaraa pihapuuhailujen lomassa. Ihanalta kuulosti Heidin "mysmys"-meininki: villasukat, kynttilöitä ja syysmyrsky ikkunan takana. Arvostan kovasti myös muutamissa komenteissa ollutta rehellistä tunnustusta syysahdistuksesta. 


Arvontalipukkeet sekoitettiin huolellisesti suuressa ja laakeassa bambuvadissa. Vadista nousi kaksi lipuketta, joissa luki seuraavat nimet: Tiia Koivusalo ja Anu (Anonyymi /Anu). Laittaisitteko minulle yhteystietoneen sähköpostilla, että pääsette valitsemaan mieluisianne palkintohuiveja. SUURENMOISET ONNITTELUT MOLEMMILLE! 




Nyt meinaan herkutella jumbomukillisen Pukka Love -teetä ja omena-pähkinämuffinin vadelma-inkiväärihillolla höystettynä kaikkien teidän, arvontaan osallistuneiden kunniaksi. Kiitos, kun käytte visiitillä blogissani. Jatkukoon lokakuu yhtä loistavana!

lauantai 12. lokakuuta 2013

Cilla's Nicolas Vahé

Cilla'siin rantautui juuri uusia keittiöihanuuksia Nicolas Vahélta. Tanskalaisen gourmet-elintarvikkeiden ja trendikkäiden keittiötarvikkeiden tuotemerkin takana on Nicolas Vahé niminen, ranskalaista syntyperää oleva keittiömestari. Nicolas on tehnyt uraa mm. ranskalaisessa 3 Michelin-tähden Pic Valence ravintolassa sekä suklaantekijänä Daniel Giraud Valencella. Tuotemerkki on osa House Doctor yritystä.


Valikoimiimme saapui ihania hilloja, kivoja servettejä ja muffinivuokia. Pakkaukset ovat selkeitä ja moderneja ja ne sopivat loistavasti esim. L:a Bruket tiskiaineiden ja Musta5101 tiskiharjojen seuraksi. Tuotesarjaan kuuluu myös kivoja pussukoita ja hillolajitelmia, joista saa oivallisia kylään viemisiä tai muita lahjoja.

Muffinivuoat tähti- ja ruutukuvioisena 4,90€ ja tähtiservetit 3,60€.

Vadelma-inkiväärihillo 11,20 ja ruutukeittiöpyyhe 6,20€.

Hillolajitelma 12,80€.

Bag with zipper -lahjapussi tai pussi leivonnaisille 2€.
Käy tsekkaamassa valikoima täällä: klik. Mitäs tykkäätte? Minä olen juuri lähdössä illaksi kylään ja tuliaiset oli tällä kertaa helppo valita. Iloista launtai-iltaa kaikille!