maanantai 9. huhtikuuta 2012

Pääsiäisen tunnelmia

Olemme ulkoilleet ja herkutelleet pääsiäisenä yllin kyllin. Nousin juuri äsken päivällispöydästä ja ajattelin, että nyt voisi olla hyvä hetki laittaa muutama kuva viikonlopun herkuista myös tänne blogiin. Toivottavasti olette kaikki lukijani myös syöneet hyvin ja nauttineet lähimmäisistänne!

En ole leiponut pullia miesmuistiin. Nyt tuli inspiraatio ja teimme muksujen kanssa kanelipullia. Leivoimme myös pääsiäiskakun. Täytimme ja kuorrutimme sitruunankuoriraasteella maustetun kakkupohjan kermavaahdosta, mascarponejuustosta ja mangososeesta tehdyllä seoksella. Kakun koristeena käytimme pieniä pääsiäismunia ja macaron -pikkuleipiä.





.  
Pakastinta siivotessa löysin suklaakääretorttupohjan ja muistin ystäväni Kristiinan mainitsemat cake popsit. Nämä rapakon takana suuren suosion saaneet leivonnaisherkut ovat kovaa vauhtia saapumassa Suomeen. Kristiina tuntui innostuneen näistä kakkutikkareista kovastikin ja idea jäi kytemään mieleeni.

Murensin torttupohjan murusiksi, lisäsin mascarponejuustoa ja raparperimarmeladia. Pyörittelin kosteasta massasta palloja ja pistin ne pakastimeen jähmettymään. Sulatin vesihauteessa leivontasuklaata. Leikkasin grillitikkuja kahteen osaan ja dippasin toisen pään suklaaseen ja tökkäsin sen palloon. Kierittelin pallon sulassa suklaassa ja koristelin erilaisilla suklaakoristeilla. Asettelin tikut juomalasiin pystyasentoon ja vein jääkaappiin jähmettymään.

Kakkutikkarit maistuivat koko perheelle jälkiruokana hyvin. Ohjeesta on helppo muokata erilaisia makuvariaatioita, koristeluvaihtoehdoista puhumattakaan. Kiitos Kristiinalle hyvästä ideasta! Tulen varmasti tekemään lisää cake popseja lasten synttäreille, kahvivieraille ja kesän grilli-illallisten jälkiruoaksikin.





Pian on pääsiäisen juhlapyhät vietetty ja arki astuu taas kuvaan. On aika aloittaa kehon kevätsiivous lampaanlihan, suklaan ja punaviinin nauttimisen jälkeen. Ihanaa toisen pääsiäispäivän iltaa kaikille. Nauttikaa herkuista vielä tänään, uudet kujeet ja keitokset odottavat ensi viikolla.


2 kommenttia:

  1. Olen maistanut sellaisia popseja, missä tikkuna oli suolatikku. Se toimi kivasti! :)

    VastaaPoista
  2. Hyvä idea, kiitos Taru! Näitähän voisi tehdä myös suolaisella täytteellä ja kuorruttaa vaikka sulatejuustotahnalla.

    VastaaPoista