torstai 19. heinäkuuta 2012

Zucchini, rakkaani!

Kirjoitin joskus aikaisemmin linssien aliarvostuksesta Suomessa. Toinen raaka-aine, joka uinuu suomalaisten suosiossa on kesäkurpitsa. Tiedän sen olevan suosittu kasvimaiden kesävieras helppoutensa ja runsassatoisuutensa takia. Usein kuulee kuitenkin päivittelyä siitä, ettei sadolle oikein meinaa keksiä mitään tekemistä. Tämän kuitupitoisen, maukkaan ja helposti sulavan herkun toivoisi saavan suuremman suosion ruokapöydissämme.


Rakastan kesäkurpitsan vaatimatonta, vähäeleistä, mutta ihanan pähkinäistä makua. Herkullisen maun varmistamiseksi on tärkeää korjata sato tarpeeksi ajoissa, ennenkuin se liian suuri kokoisena menettää pähkinäisen makunsa tai muuttuu kitkeräksi.

Helsingin Sanomien Ruoka -osiosta löytyi kiva grillatun kesäkurpitsan ja ricottajuuston ohje. Epäröin tehdä postausta Hesarin julkaisemasta ohjeesta (kaikkihan tämän nyt on jo nähneet), mutta rohkaisin kuitenkin mieleni. Iso osahan teistä, ihanista lukijoistani, asuu ulkomailla ja pääkaupunkiseudun ulkopuolella. 




Ricotta ja kesäkurpitsat ovat lähes täydellinen pari. Suosittelen tätä herkkua joko grillatun lihan tai kalan  kaverikisi tai ihan sellaisenaan kasvisruokana. Tähän reseptiin kannattaa satsata luomusitruunoita. Niitä  kannattaa käyttää aina, kun ohjeessa on raastettua sitruunankuorta, koska tavallisten säilöntäaineet ovat juuri tuossa kuorikerroksessa.  Luomusitruunoiden maku on myös omaa luokkaansa ja niitä saa nykyisin kaupoista läpi vuoden.

Grillatut ricotta-kesäkurpitsat


3 pientä kesäkurpitsaa
oliiviöljyä
1tl hyvää merisuolaa
mustapippuria
yhden luomusitruunan raastettu kuori
2tl sitruunamehua
1tl ruokokidesokeria
2rkl tuoretta minttua
250g ricotta-tuorejuustoa
1/2dl rouhittuja pistaaseja (tai esim. cashew-pähkinöitä)

Pese kesäkurpitsat ja leikkaa niiden kannat pois. Leikkaa ne pituusuunnassa ohuiksi viipaleiksi ja voitele oliiviöljyllä. Grillaa kauniin värisiksi grillissä tai paistinpannulla.

Nosta grillatut viipaleet laakealle vadille tai lautaselle ja mausta merisuolalla, mustapippurilla, sitruunan kuoriraasteella, sitruunamehulla, sokerilla ja oliiviöljyllä.

Anna maustua noin 30 minuutin ajan. Silppua minttu ja ripottele se kesäkurpitsaviipaleiden päälle. Lisää ricotta nokareet, silputtu minttu ja pistaasit juuri ennen tarjoilua.





Aurinkoisen sään kunniaksi vietimme tänään koko päivän pihalla. Yrtit alkavat vihdoinkin rehottaa ruukuissaan ja tomaatit ovat venähtäneet täyteen komeuteensa. 






Pihalle ilmestyi myös luomukauppa, jonka valikoimissa oli lähimetsän antimia. Metsässä näyttää kasvavan kahta eri lajiketta (kirsikka ja laku) mustikkaa... kumpaahan ostaisin ensiksi? Ihanaa ja aurinkoista loppuviikkoa! 







4 kommenttia:

  1. Ihanalta kuulostava resepti! Me syodaan kesakurpitsaa melkein paivittain, usein simppelisti oliivioljyssa paistettuna, tomaattien ja valkosipulin kera ja joskus lorautan ruokakermaa joukkoon. Tama sopii spaketin kastikkeeksi tosi hyvin! Ihania kesapaivia teille kaikille ja toivottavasti nahdaan pian! Vuokko xxx

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vuokko kommentistasi! Oih, tuo kuvailemasi ohje kuulostaa hyvältä myös. Se muistutti mieleeni myös äitini tekemän kesäkurpitsa-lohipastan. Pitääkin muistaa tehdä sitä nyt kun sato on parhaimmillaan! Soitellaan treffeistä pian!

      Poista
  2. Löysin blogiisi Porvoon matkailusivuilta. Ihana, kaunis blogi sinulla ja herrrkullisia reseptejä! Jään seurailemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Sanna! Onpa mukava kuulla, että osuit blogiin Porvoon matkailusivujen kautta. Kiitos kauniista sanoistasi ja lämpimästi tervetuloa joukkoon!

      Poista