keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Lohtusoppaa

Sydäntalvea eletään ja lumen lisäksi myös viirustaudit tekevät tuloaan. Flunssakauden ehdoton lohturuoka on lämmin kanakeitto. Olen perinteisesti tehnyt talvisin kanakeittoa inkiväärillä ja kookosmaidolla maustettuna, mutta tänään päätin kokeilla kana-tortillakeittoa. Keittoa kannattaa tehdä tupla-annos ja pakastaa loppu flunssapäivän hätävaraksi.

Löysin kauppareissulla uusia, Reformin valmistamia luomuliemijauheita. Luomulaadun lisäksi näissä ei myöskään ole natriumglutamaattia ja kanaliemen suolapitoisuus on siedettävä 0,9%. Kilohinta oli melkoisesti tavallista liemikuutioita kalliimpi, mutta jauhetta on helpompi annostella pienempiä määriä. Uskon, näiden käyttöhinta tulee loppujen lopuksi paljon lähemmäksi kuutioiden hintaa. Maku on ainakin luonnollisempi, eikä hautaa ruoan omaa makua alleen, tavallisen liemivalmisteen tavoin.

Sopan jälkiruokana söimme hedelmäsalaattia ihanan ystäväni Pirjon hedelmäsalaatin innoittamana. Siihen tuli tavallisempien hedelmien lisäksi pieniksi paloiteltuja, kuivattuja viikunoita ja granaattiomenansiemeniä. Ihana vitamiiniruiskaus lohtusopan loppukaneetiksi.

Terveydeksi!



Kana-tortillakeitto
4-6:lle

n. 400g broilerin rintafileitä
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 rkl kuivattua oreganoa
0,5 rkl chilijauhetta
2 tlk säilöttyjä tomaatteja (tomaattimurskakin käy)
n. 0,5 dl vettä
4 tl kanaliemijauhetta (tai 1 kuutio)
1 dl säilöttyä maissia
1 dl säilöttyjä mustia papuja
1 punainen chili
1 ruukku tuoretta korianteria
3 kevätsipulinvartta

Oliiviöljyä
Mustapippuria
Hyvää merisuolaa

Cheddarjuustoa
Tortillalastuja

Paloittele broilerinrintafileet isohkoiksi kuutioksi. Leikkaa sipuli ja valkosipulinkynnet pieniksi kuutioksi. Kuullota sipulit kattilassa, tilkassa oliiviöljyä. Lisää broilerinpalat ja annan niiden ruskistua kauttaalttan. Lisää oregano, chilijauhe, ripaus merisuolaa ja mustapippuria. Anna mausteiden lämmetä hetki ja lisää säilötyt tomaatit, vesi ja kanaliemijauhe.

Anna keiton kiehua miedolla lämmöllä noin 10-15 minuutin ajan. Lisää maissit, pavut, hienonnettu korianteri, paloitellut chili ja kevätsipuli. Anna kiehua vielä noin 10 minuuttia. Tarkasta maku ja lisää suolaa tarvittaessa. Huomaathan, että cheddarjuustossa ja tortillalastuissa on suolaa.

Raasta cheddarjuusto ja laita sitä keittokulhojen pohjalle. Lisää kuuma keitto ja lopuksi tortillalastut keiton pinnalle.




2 kommenttia:

  1. Gluteenittoman leipäohjeesi lisäksi testasin myös tämän ohjeen. Aivan loistava makumyrsky. Totuttelen korianterin varsin mielenkiintoiseen makumaailmaan. Timjami ja rosmariini ovat tällä hetkellä suosikkimausteeni, mutta voi olla että korianteri kiilaa joukkoon mukaan. Mielestäni säilötyt tomaatit toivat ruokaan mukavasti "rakennetta". Tämä ohje siirretään ehdottomasti suosikkiohjeiden kansioon.

    VastaaPoista
  2. Alt, kiva kuulla, että pidit sopasta! Korianteri jakaa meidän perheen mielipiteet tasan puolesta ja vastaan, mutta minä olen niin hullaantunut siihen, että murjotuksen uhallakin laitan sitä aina välillä ruokiin. Onneksi ihan pian on kevät ja yrttisesonki käynnistymässä!

    VastaaPoista