tiistai 28. elokuuta 2012

Sunday dinner Soilin ja Riikan vinkkien pohjalta

Perjantainen kauppareissu sai minut tekemään runsaasti heräteostoksia. Jumbon Stockmannin Herkun vihannesosasto oli todella houkutteleva ja suorastaan pursusi toinen toistaan houkuttelevampia kasviksia. Kärryyn päätyi mm. tavallinen- ja raidallinen munakoiso, lehtikaalia, eri värisiä pensaspapuja, kantarelleja, luomusiitakeita ja rehevä nippu timjamia.





Kysyin Cilla's blogin Facebook-tykkääjiltä vinkkejä näiden aarteiden jatkojalostamiseksi. Sain loistavia ideoita sekä Soililta että Riikalta!

Soili ehdotti munakoisoista Pasta alla Normaa, kantarelleista risottoa ja lehtikaalista ja pavuista wokkia kanasuikaleiden ja sipulin kanssa. Wokkikastikkeeksi Soili ehdotti suolaisempaa soijapohjaista makean tai tulisen wokkisoosin sijaan. Soili tunnisti myös kuvassa olevan uusiseelantilaisen Martinborough'n alueen pinot noir viinin. Hän suositteli viiniä kantarellirisoton kanssa nautittavaksi.

Riikka puolestaan ehdotti lisäämään raaka-aineisiin mm. parmesania ja tomaatteja ja tekemään Melanzane al Parmiggianon. Tomaateista, sipulista, sienistä, pavuista ja parmesanista keitetään kastike, joka laitetaan kaalinlehtien ja munakoisoviipaleiden väliin. Komeus maustetaan kermalla ja mausteyrteillä.

Kummassakin ehdotuksessa oli niin paljon hyvää, että päätin toteuttaa jotakin molemmista. Söimme alkuruoaksi kantarelli- ja siitakerisottoa. Se olikin todellista sienirisottoa isolla S:llä, jossa risottoriisi oli sivuroolissa. Kuopukseni nimittäin innostui leikkaamaan sieniä niin, että niitä riitti. Ehdotin essun pukemista ruoanlaittohommiin, mutta lopputuloksena päällä oli isoveikan ruutupaita ja kaulassa kravatti!

Tein risoton parsarisotto-ohjeen pohjalta, joka löytyy täältä: Parsarisotto. Sienet paistoin valmiiksi etukäteen ja lisäsin ne parsan tavoin loppuvaiheessa. Basilikan korvasin timjamilla.





Tuo viini oli todella oivallinen valinta risotolle. Viini on melko tyyris, lähes 20€ hintainen, mutta täysin hintansa väärti. Maku on erittäin tasapainoinen ja pinot noir -rypäleelle tyypilliset kirsikan, luumun ja mausteiden aromit tulivat hienostuneesti esille. Suosittelen!



Pääruoaksi söimme Riikan ehdotuksen pohjalta muuntelemaani munakoistopaistosta. Söimme vuoan kanssa paahtopaistia, joka yllätyksekseni jäi lähes kokonaan syömättä. Tämä vuoka olisi riittänyt hyvän leivän ja raikkaan salaatin kanssa sellaisenaan.



Melanzane al Parmiggiano (a la Cilla)
4:lle

2 munakoisoa
hyvää oliiviöljyä
3 valkosipulinkynttä
8 tomaattia
2rkl tomaattisosetta
2tl kasvisliemijauhetta
1tl kanelia
2tl hyvää merisuolaa
mustapippuria
kourallinen basilikanlehtiä
1,5 (n. 200g) mozzarellajuustoa
50g parmesaanijuustoa

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Pese ja siivuta munakoisot pituussuunnassa ohuiksi siivuiksi. Ripottele munakoison leikkuupinnalle suolaa ja jätä ne "itkettymään". Kuori ja leikkaa valkosipulinkynnet pieniksi kuutioksi. Pese ja leikkaa tomaatit kuutioksi (kannat voit heittää roskiin).

Kuumenna tilkka oliiviöljyä kattilan pohjalla ja lisää valkosipulit. Kuullota valkosipuleita, mutta varo etteivät pääse ruskistumaan ja palamaan. Lisää tomaattikuutiot, tomaattisose, kasvisliemijauhe, kaneli, merisuolaa ja mustapippuria. Jätä tomaattikastike hiljakseen kiehumaan kannen alle, välillä hämmentäen.

Pyyhi munakoisoista suolat ja pintaan noussut neste pois. Grillaa tai paista paistinpannulla pehmeiksi. Leikkaa mozzarellajuustot siivuiksi ja raasta parmesanjuusto. Puhdista ja leikkaa basilikanlehdet pienemmiksi suikaleiksi.

Tarkasta tomaattisoosin maku ja lisää basilika ja tarvittaessa mausteita. Öljyä pienehkö uunivuoka. Laita vuoan pohjalle tomaattisoosia ja tämän päälle kerros munakoisosiivuja. Lisää mozzarellasiivut munakoisojen päälle ja seuraavaksi kerros tomaattikastiketta. Jatka raaka-aineiden latomista vuokaan kerroksittain niin, että viimeiseksi jää kerros tomaattikastiketta. Ripottele lopuksi parmesaaniraaste pintaan.

Gratinoi vuokaa uunissa noin 30-40 minuutin ajan. Uunin lämpötilaa kannattaa nostaa loppuvaiheessa 200 asteeseen, jotta saat kauniin värin vuoan pintaan. Ota vuoka pois uunista ja anna vetäytyä hetken ennen tarjoilua.


Kiitos Soili ja Riikka huippuvinkeistä! Cilla'sin keittiön "herkkulahjat" laitetaan teille kiitokseksi postiin pikimmiten. Laittaisitteko osoitteenne sähköpostiini tätä varten, kiitos. 

Hyvää viikkoa myös kaikille lukijoilleni, muistakaahan herkutella satokauden kasviksilla!








2 kommenttia:

  1. Herkullisen kuuloisia molemmat ohjeet. Risoton ystävänä tuota parsarisottoa pitää kokeilla kun usein tulee tehtyä erilaisia muunnelmia sienirisotosta, joka siipan mukaan onkin yksi bravuurini :). Ja noita kuvia en voi lakata ihastelemasta, pelkät kuvatkin on aina niin herkullisia!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommnetistasti Niinuska. Sait minut hymyilemään leveästi. :) Toivotaan hyvää sienisatoa ja paljon ihania ruokahetkiä sienien seurassa!

    VastaaPoista