lauantai 25. lokakuuta 2014

Paperipillejä, pusseja ja muita kattaustarvikkeita

Putiikille saapui muutama viikko sitten paperipillejä. Pillit sopivat hyvin lastenjuhlien kattauksiin, mutta toimivat ihanina piristysruiskeina myös aikuisten tuoremehujen ja smoothien tarjoilussa. Minä olen kovasti innostunut tuorepuristetuista vihannes- ja hedelmämehusekoituksista ja kruunaan juomani mieluusti näillä pilleillä. Pillien kaverina kuvassa ovat uudet Nicolas Vahén bambuhaarukat. Näppärät pikkuhaarukat ovat käteviä mm. leikkeleiden ja erilaisten tapaspalojen tarjoilussa.




Pilleissä on erilaisia raita- ja sydänkuvioita ja väreinä mustavalkoisen lisäksi kirkkaanpunaista ja kultaa. Samaan sarjaan kuuluu myös pieniä sahalaitakuvioisia paperipusseja sekä washiteippejä. Wahsiteipeillä on kätevää kiinnittää vaikka päivän mehumenu keittiön seinälle. Paperiteippi irtoaa jälkiä jättämättä seinästä ja yleisimmistä paperi- ja kartonkilaaduista. Uudet tuotteet ovat esillä Viipurinkadun putiikilla. Mitäs sanotte, haluaisitteko nämä myös webshopiin esille?



Ihastuttavat SPKSY -lasit pääsivät pillien kanssa samaan kuvaan astiakaapissa. Nämä salakapakaksi nimetyt lasit (speak easy) ovat saaneet innoituksena kieltolakiajan, eli  1920-luvun muotokielestä.  Ihanat vintage-henkiset viinilasi sopivat mainiosti myös tuorepuristettujen mehujen tarjoiluun. Lasit tulevat samalta valmistajalta kuin hittituotteeksi nousseet Hobstar-lasit. Pitäisiköhän järjestää salakapakkateeman mukaiset pikkujoulut? Rentoa lauantai-iltaa kaikille!

2 kommenttia:

  1. Tosi kivoja noi :) Tutustuin vähän verkkokauppaankin. Itse työskentelen Porissa InDeco sisustusliikkeessä , meillä on jonkun verran myös Bloomingvilleä, muttei yhtäkään samaa tuotetta kun Cilla's:issa :D

    Mulla on blogissa arvonta, ajattelin vinkata sullekin! http://bytiahenriikka.blogspot.fi/2014/10/syksyn-arvontaa.html

    VastaaPoista
  2. Hei Tia ja tervetuloa blogiin! Kiitos vinkistä arvontasi suhteen, käyn ilman muuta kurkkaamassa ja osallistumassa. InDecoon pitää myös tutustua ilman muuta, kiitos kun kerroit siitä. Iloisia syystalven päiviä sinne Poriin!

    VastaaPoista