sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Loistavaa lokakuuta ARVONTA

Reissusta palatessani havaitsin ystävien Facebook -päivityksistä hienoista lokakuuahdistusta. Sivut tuntuivat olevan pullollaan "voi kauheaa se on jo lokakuu" ja "ihan hirveää, nyt on lokakuu" henkisiä päivityksiä. Voi olla, että pikaloma auringossa vaikuttaa hieman omaan fiilikseeni, mutta joka tapauksessa olen todella innoissani LOKAKUUSTA!


Lokakuu on loistava kuukausi 
top 10 -listaus olkaa hyvä:

1. Vihdoinkin on aika kääriytyä neuleisiin ja huiveihin.
2. Muksujen pukeutuminen selkiytyy, kun päiväkodeissa puetaan ulkovaatteet sisävaatteiden päälle.
3. Punaviini ja suklaa maistuu hyvältä iltaisin.
4. Satokauden tuoreita antimia on vielä runsaasti kaupoissa.
5. Padat kaivetaan kaapeista ja aletaan haudutella herkkuja nopean grillauksen sijaan.
6. Metsässä on kaunis ruska ja aurinkoinen päivä saa metsän puut liekehtimään ihanasti.
7. Sadepäivänä voi vetää iloisen väriset kumpparit jalkaan ja jättää tukan föönaamatta.
8. Kynttilät ja lyhdyt ovat I H A N I A!
9. Takkakausi is finally here.
10. Viluisena tulee halailtua ja saatua halauksia enemmin.

Mitä mieltä sinä olet lokakuusta? Nautiskeletko viilenevistä keleistä vai saako lokakuu sinut vetäytymään kuoreesi? Entä oletko jo nautiskellut haudutetuista ja runsasmakuisista pataruoista, vai vieläkö grilli pöhisee pihallasi sinnikkäästi?


Kerro ajatuksiasi lokakuusta kommentoimalla tähän postaukseen tai Cilla's Facebook-sivuille 13.10. mennessä. Kaikkien osallistuneiden kesken arvotaan kaksi BECKSÖNDERGAARD tähtikuvioitua puuvillahuivia. Huiveja on useissa väreissä ja voittajat pääsevät valitsemaan väreistä (sen hetkisestä valikoimasta) mieleisensä. Cilla's BECKSÖNDERGAARD -valikoimaan pääset tutustumaan tästä. Iloista sunnuntaita kaikille!

43 kommenttia:

  1. Lokakuu on ihan jees kuukausi. Kauniita ja vähemmän kauniita päiviä niinkuin missä tahansa kuussa ;) Kynttilöitä tulee tähän aikaan vuodesta polteltua jo paljon joten sekin piristää entisestään...

    VastaaPoista
  2. niin kauan kun aurinko pilkistelee lokakuu menettelee, mutta jos paljon sataa ja on synkkää ja pimeää , tämä nainen ei tykkää , kynttilöitä kyllä palaa tähän aikaa hurjasti , tulisi lumi maahan mahdollisimman äkkiä ;) pkkirsi@suomi24.fi

    VastaaPoista
  3. Oi ihania huiveja. :) Mä tykkään lokakuusta ku ilmat alkaa viilenemään ja lehdet on niin kauniin värisiä <3
    mevid@outlook.com

    VastaaPoista
  4. Lumi ja joulu. Näin lasten myötä nämä asiat ovat jo pinnalla lokakuussa :)
    Petra

    VastaaPoista
  5. Juuri nuo mainitsemasi asiat ilahduttaa minuakin syksyssä.paitsi punaviinin sijaan nautiskelen kuumaa kaakaota :P
    Sateet on loistava tekosyy jäädä sisälle viltin alle lukemaan tai katsomaan suosikkisarjaa tai vaan tuijottelemaan kynttilöiden liekkejä...myös Joulun odotus on aivan ihanaa!Syksy myös helpottaa astmalapsen ulkona oloa ja kieltämättä itsekin viihdyn paremmin viileässä ilmassa kuin helteessä:D

    VastaaPoista
  6. Nautin lokakuusta, pimeistä illoista, kynttilöistä ja pitkistä lenkistä koko perheen kera :) Syksy on ihanaa aikaa, kunhan ei koko ajan sada! Mutta sateenropinakin on ihanan rauhoittavaa!

    VastaaPoista
  7. Metsän ruska antaa väriterapiaa ja kirpeät aamut antavat ennakkoa tulevasta. Nyt voi hyvällä omalla tunnolla kaivautua nojatuoliin ja neuloa, lukea, katsoa DA, unelmoida, suunnitella...

    VastaaPoista
  8. Lokakuu on vielä ihan jees, esim. tänään kun aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta. Marraskuu taas... yäh. Hirvein kuukausi. Että nautitaan näistä kauniista ilmoista vielä kun voidaan!

    sari piste susanna at hotmail piste com

    VastaaPoista
  9. Lokakuu on ihana kuukausi,kuten kaikki muutkin. Pidän sateessa kävelystä,katsellen puiden lehtien värienloistoa. Iltaisin on ihana laittaa kynttilät palamaan ja kääriytyä lämpimän viltin alle.

    marika.nikula@luukku.com

    VastaaPoista
  10. Voi minähän rakastan lokakuuta....tyykkään tullesta ja sateesta, mutta tykkään tälläisistäkin lokakuun päivistä, kuin tänään....aurinko paistaa...:)

    VastaaPoista
  11. lokakuussa on ihanaa se kun alkaa hirvijahti ja tosiaankin pääsee sitä hirvipataa tekemään tuoreesta lihasta ja kasviksista. Se lokakuussa tehty onkin parasta. Mukavaa lokakuussa on myöskin lasten syysloma. Pieni preikki vähän liiankin nopeesti kuluneeseen syksyyn..väistämättä mielessä myös kaikenlaiset joulujutskat..mukana arvonnassa. mehtaemanta(at)luukku.com

    VastaaPoista
  12. Lokakuussa on mukavaa se kun puut ovat kauniin värisiä, ilma on raikas ja voi alkaa laittaa kynttilöitä joka paikkaan.
    Ehdottomasti mukana arvonnassa.

    t.Sanna

    VastaaPoista
  13. Kunhan ei ole loskaa, niin ei mitään valittamista lokakuussa. Mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  14. tänään oli ainankin niin ihana ja aurinkoinen syyspäivä ettei ole yhtään valittamista ;) tykkään kaivaa villasukat ja -takit esiin ja sytytellä uuneihin tulia ja puuhellaa voi taas käyttää (kesällä kuumentaa liikaa taloa...) tunnelmallista syksyä!

    VastaaPoista
  15. Upeita, mielelläni olen mukana arvonnassa.
    Lokakuussa tehdään viimeiset pihahommat ennen talventuloa.

    VastaaPoista
  16. Tyhjentävä listaus lokakuun hyvistä puolista! Tai ainakin siitä miksi siitä pitäisi yrittää nauttia. ;)
    /Anu (en jätä meiliä, käyn täällä kuitenkin säännöllisesti kurkkimassa mitä kivaa olet laittanut esille ja josko arpaonni suosi)

    VastaaPoista
  17. Lokakuussa on ihanaa se, kun saa ruveta kunnolla kerrospukeutumaan ihaniin villapaitoihin ja suuriin kaulahuiveihin ja saa sipsutella jo villasukat jalassa.. :)
    PäiviH

    VastaaPoista
  18. Minusta lokakuussa syksy on kauneimmillaan. Ajatukset alkaa kääntymään jo jouluun :)
    Mukana ihanassa arvonnassa, huivi tulisi tarpeeseen.

    minnapo1@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Tänään taas auringon loisteessa mahtavaa väriterapiaa, iltalenkillä lämpömittari huiteli vielä kymmenessä !? asteessa, hikihän siinä tuli ;) Sieniä on ammennettu korikaupalla, puolukoita jäin hieman kaipailemaan. Muuten... Ei mitään valittamista!

    VastaaPoista
  20. Hyvin listasit syksyn hyviä puolia!
    Varsinkin tänä syksynä lokakuu on vielä ollut aivan mahtava. Luonto on upea taideteos!
    Marraskuu on ehkä syksypuolen kuukausista synkin vaikka kirpeät, kuulaat ilmat ihania ovatkin ja joulun odotus vaan tiivistyy.

    VastaaPoista
  21. Ihana lokakuu. Puolukoita pakkaseen litroittain. Suppilovahverot kuivumassa leivinuunin päällä ja sisällä hautumassa karjalanpaisti. Koiran kanssa tehty pitkä lenkki nauttien luonnon väriterapiasta. Hämärtyvää ilta odottaessa villasukat jalkaan ja kynttilöitä palamaan.

    VastaaPoista
  22. Voisin allekirjoittaa tuon oman top10-listasi itsekin, tosin muksujen pukemisesta minulla ei ole vierestäkatsojaa kummempaa kokemusta. ;) Jos syyskuussa vielä hyvästellään kesää, lokakuussa ollaan jo vahvasti syksyssä kiinni. Silloin tassutellaan jo villasukkasillaan, etsitään kaapin perältä se isompi teemuki ja ostetaan kauppareissulla kynttilöitä. Kirjastosta tulee haettua enemmän lukemista sohvannurkkaan ja lankalaatikosta pääsevät puikoille ne pehmoisimmat ja lämpimimmät kerät. :)

    VastaaPoista
  23. Syksyn väriloisto on ihana! Kynttilät ja leivinuunin pataruoat. <3 Niistä on ihana syksy tehty!
    arjeniloja(a)luukku.com

    VastaaPoista
  24. Ihania syksyisiä tarinoita ja tekemisiä ovat kommenttinne pullollaan, kiitos!

    VastaaPoista
  25. Sateinen aamu. Onneksi on jättisateenvarjo. Pukeutumiskysymys tämäkin vuodenaika :)

    VastaaPoista
  26. Lokakuussa kaikki talveen liittyvä tuntuu vielä uudelta ja jännältä. Saa kääriytyä villapaitaan, luvalla loikoilla sohvalla lukien kirjaa. Takan polttelu alkaa. Luonto on upea ja aurinkoinen kuulas lokakuinen sää on yksi vuoden kauneimmista. Koiralenkit katsellebn ruskaa lepuuttavat sielua. Ihana lokakuu.

    VastaaPoista
  27. Kynttilät, ruska, takan lämpö, kotoilu...
    marja-anneli@luukku.com

    VastaaPoista
  28. Ihanan valoisa Cilla ! Lokakuu on kotikuu =)

    VastaaPoista
  29. En tykkää lokakuusta, kun se enteilee talvea :) mutta silti mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  30. Pidän syksyisistä ilmoista ja tähtitaivaasta pimenevissä illoissa. Usein vien pyykkiä kuivimaan illalla ja ihailen tähtien loistoa samalla.

    VastaaPoista
  31. Lokakuussa perheen pojat kyselevät vanhojen silitysrautojen perään, Niillä hiulataan laskettelusuksien pohjat primaluistoon. Äiti sitävastoin voisi lähteä ensilumille uuden upean huivin kera! Lunta odotellessa!

    VastaaPoista
  32. Pidän kirpeistä aamuista ja upean värisistä puista! Välillä saa minun puolestani myös sataa, sillä silloin voin vetää jalkaan metsänvihreät kumpparini ja loiskutella lätäköissä :)

    VastaaPoista
  33. Minä olen ehdoton syksyihminen, joten lokakuukaan ei siis ahdista lainkaan. Neuleet, kuumat juomat, kynttilät ja villasukat <3

    VastaaPoista
  34. Lokakuussa on parasta sellaiset päivät kuin esimerkiksi eilen oli - aurinko paistaa ja lämmittää vielä vähäsen. Lehdet puissa on värikkäimmillään, melkein kuin puut olisivat tulessa. Tykkään myös "mysmys" meiningistä; villasukat, kynttilöitä ja syysmyrsky ikkunan takana :)

    VastaaPoista
  35. Tänä vuonna lokakuu on ilmojen puolesta ollut hieno ! Auringonpaiste ja tämä upea ruska sopivat niin hyvin yhteen. Lokakuussa saa jo kotoilla, eikä tarvitse ryntäillä sinne tänne niinkuin kesällä. Mutta valitettavasti syksyn jälkeen tulee pitkä ja pimeä talvi. Kesästä osaan luopua, mutta talvea vihaan.

    VastaaPoista
  36. Oij, sentäs mikä arvonta! Lokakuu on mielestäni syksyn upein aika, kun vielä päivät lämpöisiä ja aurinkoisia :) Huivit on ihan lemppareitani! :)

    VastaaPoista
  37. Parasta on, jos aina yrittää elää juuri tätä päivää. Ei elä tulevaisuutta, eikä haikaile menneitä, vaan nauttii tästä hetkestä. Kuukaudella ei ole väliä.

    VastaaPoista
  38. Lokakuussa on ihana kontrasti raikkaan ja kirpeän ulkoilman ja tunnelmallisen lämpöisen sisäkotoilun välillä. Ihanaa kun ulos saa kunnolla pukeutua asusteisiin ja sisälle tullessa lämmitellä ja tunnelmoida kynttilän ja takan valossa.. Tämänvuotinen syksy on kyllä sitäpaitsi ollut ihan mahdottoman hieno eteläisessä Suomessa.
    Mahtava arvonta, mukana siis.

    VastaaPoista
  39. Lokakuu on ihanaa aikaa kun saa alkaa käyttää syksyisiä ja talvisia asusteita ja fiilistellä lämpimässä kotoisassa tunnelmassa. Uuni- ja pataruoat ovat kyllä kova sana, mutta kyllä se grillikin vielä on ihan siinä piha-oven vieressä, mikä sen kivempaa kuin grillata makkaraa syksyisten pihapuuhien lomassa.
    Arvonnassa mukana, huiveja ei voi koskaan olla liikaa..

    VastaaPoista
  40. Itseäni kyllä vähän vaivaa lokakuun masennus, koska rakastan kesää ja inhoan kylmiä ilmoja... Mutta eipä tässä auta kuin odotella ensi kevättä... :)
    Ihana palkinto!
    -Aada-
    aho_immonen(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  41. Alkava joulun odotus tekee lokakuusta mukavaa aikaa. Kesän kaipuu alkaa jo hellittää (toisin kuin syyskuussa) ja talven juhlat alkavat jo muistutella itsestään. Ruoanlaitossa sato on vielä tuoretta ja tarjonta hyvää, paljon tulee tehtyä kasvispainotteisia uuniruokia.
    Palkinto on tottavieköön ihana, olen mieluusti arvonnassa mukana.
    flight(at)luukku(piste)com

    VastaaPoista
  42. Lokakuussa on ihanaa syksyn värit, kynttilät, teen juominen ja suklaa alkaa taas maistua.. :)

    VastaaPoista
  43. unohdin äskeisestä sähköpostini eli sanna.vainikainen@hotmail.fi

    VastaaPoista