torstai 14. marraskuuta 2013

Rakas joulupukki ARVONTA

Leluluetteloita on tupsahdellut postilaatikosta jo muutaman viikon ajan, mikä on kirvoittanut lapset joululahjasuunnitteluun. Innokkaimmat ovat varmasti kirjoittaneet jo joulupukillekin. Facebookissa vilahti toissapäivänä ystävättäreni hurmaavan nelivuotiaan kirje, jossa toivottiin autoja, junarataa ja kaikkea.

Oma kuusivuotiaani kirjoittaa jo tilauslistan omaisia luetteloita kaikista toivomistaan lahjoista. Tämän vuotisessa kirjeessä näytti lukevan: "Rakas Joulupukki, toivoisin jonkun laporatorioaineiston. ". Taitaa olla tiedemieskausi alkamassa. Varhaismurkku puolestaan tyytyy enää yhteen tai kahteen, mutta hinnaltaan vähän kalliimpaan, toiveeseen. Vaikuttaisi siltä, että joulupukin kirjeiden laatiminen tyrehtyy jo ennen alakoulun loppumista.



Miksiköhän aikuisiällä ei enää kirjoiteta joulupukille? Onko se niin, ettei aikuisen ole enää soveliasta toivoa lahjoja itselleen? Entä voisikohan pukilta toivoa myös aineettomia lahjoja, kuten hyvää mieltä, terveyttä ja huumoria? Vai eikö aikuisena enää saa uskoa joulupukkiin olleenkaan?

Haastankin kaikki blogini lukijat kirjoittamaan joulupukille. Haluaisin kovasti kuulla, mikä on sinun joululahjatoiveesi. Toive voi olla myös Cilla's feel-good webshopin valikoimista. Kirjoita toiveesi tämän postauksen kommenttikenttään tai Cilla's Facebook-sivulle. Voit myös lähettää meille sähköpostilla omia tai lastesi kirjoittamia kirjeitä.



Arvomme vastanneiden kesken, kuvassa näkyvän House Doctor Mail -korin Nicolas Vahén keittiötuotteilla varustettuna. Kori on uusi tuote Cilla's -valikoimissa ja täydentää suosittujen metallilankakorien valikoimaa. Pakettiin kuuluu tähtiservettejä ja -muffinivuokia sekä hilloa.

Arvonta suoritetaan 27.11. klo 10.00 ja osallistumisaikaa on siihen saakka. Olemme myös iloisia, jos jaat tämän postauksen omassa blogissasi tai Facebookissa. Mainitse tämä kommentissasi tai viestissäsi ja tuplaamme mahdollisuutesi arvonnan voittoon.





23 kommenttia:

  1. Olen mukana arvonnassa.minun joululahja toiveeni on terveytta itselleni ja perheelleni.Myos joka aamulle hyvan mielen herata.T:NetaLeena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaoin myos postauksesi facebookissani.NetaLeena

      Poista
  2. Yksi iso toive minulla on,mutta se on SALAISUUS!!!
    Varmaan terveena pysyminen on kuitenkin se tarkein toive,silla sen menetys vaikuttaa kaikkeen muuhunkin....

    VastaaPoista
  3. Ihana H <3
    Minä toivoisin joulupukilta uutta kameraa ja iloista mieltä kaikille :)
    Mukana ihanassa arvonnassa
    t.Sanna

    VastaaPoista
  4. Minä toivoisin pukilta maton ja ihanan ensimmäisen joulun perheen nuorimmalle :)

    VastaaPoista
  5. Minä toivoisin joulupukilta jonkinlaista hemmottelulahjaa, vaikkapa lahjakorttia jalkahoitoon tms. Lisäksi toivoisin terveyttä itselleni ja läheisilleni, sillä viime aikoina on taas tullut todistettua, että se ei ole ihan itsestään selvä asia.

    VastaaPoista
  6. Toivoisin joulupukilta uutta suoristusrautaa :)
    Ihana arvonta<3 mevid@outlook.com

    VastaaPoista
  7. jos saisi toivoa ihan mitä vaan niin toivoisin uudet ruokapöydän tuolit, tai vaikka yhden alkuun! :)

    VastaaPoista
  8. Minä toivon uutta pölynimuria. Olisin siitä todella iloinen.
    minnapo1(at)gmail.com

    VastaaPoista
  9. Dear Santa! Toivoisin todella jotta saisin uudet reino tossut. ne kolme vuotta sitten tuomasi hajosivat seuraavana kesänä, ja kaksi vuotta siten lahjaksi saadutkin menivät melko likaiseksi kun ei niitä saanu puhtaaksi millään. myöskin ne jotka viime jouluna sain ovat nyt yltäpäältä pakkelin peitossa. Lupaan että jos reinot saan, käytän niitä yhtä paljon ja joka tilanteessa kuten edellisiäkin. kaupantätikin jo minun reinoista huomautti :/ toivoisin niin myös paperipillejä. ja jos et minun toivettani kuule niin kuule lapseni toive, ei sen vanhimman joka toivoo sitä uutta pleikkaripeliä, sen hän saa kumminkin. eikä sitä nuorinta joka toivoo itselleen stokken pinnasänkyä, se jää pieneksi ensi kesään mennessä muutenkin. Kuule sen keskimmäisen lapsen toive. hän toivoo isoa pahvilaatikkoa. sydäntäraastavasti hän sitä haluaa. Hommaan se hänlle kyllä jostain jos rekeesi ei tyhjät laatikot mukaan mahdu.

    terveisin. mehtäemäntä. se kolmen villilapsen äiti ja yhden melko mukiinmenevän miehen vaimo :)

    VastaaPoista
  10. Oih, miten hienoja toiveita täällä jo on! Kiitos kaikille teille, jotka olette jo ennättäneen osallistua. Erityiskiitos kolmen villilapsen äidille Mehtaemännälle hienosta kirjeestä. Minullapa sattuu juurikin olemaan toooodella iso pahvilaatikko viimeisimmän tavarakuorman jäljiltä auton takakontissa. Se olisi noudettavissa Vantaa-Kerava -suunnalta. Missä päin asustelette?

    VastaaPoista
  11. Hemmottelu lahja olis mieluinen, koska olen huono itse niitä itelleni hommaamaan, mieluiten hemmottelen aina muita ♥ Iloista viikonloppua sinulle :)

    VastaaPoista
  12. Materialisminen toive on Arabian emalimuki, jossa on ihana punainen sydän. Toivon kuitenkin ihan kaikkein eniten sitä, että tapaisin pitkän tauon jälkeen isäni. :-)

    jelena.nieminen@hotmail.com

    VastaaPoista
  13. Suurin toiveeni olisi saada viettää jälleen kerran joulu yhdessä koko perheen voimin ♥

    VastaaPoista
  14. Toivon joulupukilta kahvinkeitintä, joka ei valuttaisi kahvia pöydälle! :)

    Jaettu fb:ssä.

    VastaaPoista
  15. Kiva arvonta! Minä toivoisin joulupukilta tyhjempiä kaappeja tai apua niiden kaappien tyhjentämiseen.

    VastaaPoista
  16. Toivon lahjaksi rakkailleni ja itselleni terveyttä, onnellisia vuosia ja hyvää mieltä.

    VastaaPoista
  17. Jos mitä tahansa saisin, tahtoisin viettää joulun uudessa kodissa oman kullan kanssa :) Ja hyvä ruoka ois plussaa :D

    VastaaPoista
  18. Toivoisin joulupukilta hemmottelulahjan olisi ihana päästä kokeilemaan ensimmäistä kertaa jotain ihanaa kasvohoitoa! =) Myös keräilemäni muumimukit olisivat kiva lahja,
    minddu6@hotmail.com

    VastaaPoista
  19. toivon joululahjaksi kameraa :)
    osallistun arvontaan arvalla!
    elina_myllykoski@hotmail.com

    VastaaPoista
  20. Joululahjatoiveeni olenkin jo "pukille" esittänyt ja se on kunnon pippurimylly! :)

    *Kirsikka*
    k_ahonen@hotmail.com

    VastaaPoista
  21. Mukaan. Toivon lämmintä pyjamaa ja pehmoista aamutakkia. vaatehuttuja(@)gmail.com

    VastaaPoista
  22. Toivon paljon suukkoja ja halauksia lähimmäisiltäni. En halua tavaraa mutta jos jotain halutaan ostaa niin teatterilipun otan mielelläni vastaan.

    VastaaPoista