sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Cilla's Jurlique

Ihanille kotikylpylään sopiville kosmetiikkatuotteille tuntuu olevan kysyntää. Tunnustaudun itsekin kosmetiikan suurkuluttajaksi ja nautin suuresti ylellisistä, tehokkaista (ikää on sen verran, you know) ja kauniista tuotteista kylpyhuoneessani. Haluan käyttää mahdollisimman luonnonmukaisia tuotteita, kavahdan vanhvoja syntteettisiä hajusteita ja katteettomia lupauksia mainoslauseissa.



Toivelistaani vastaa hyvin australialainen Jurlique. Jurlique perustettiin yli 25-vuotta sitten saksalaisen tohtori Jurgen Kleinin toimesta. Hän muutti vaimonsa Ulriken kanssa Etelä-Australiaan aloittaakseen maanviljelyksen mahdollisimman puhtaassa kolkassa maailmaa. Oma biodynaaminen tila on yhä yrityksen toiminna ytimessä ja suurin osa tuotteissa käytetyistä yrttien- ja kukkien uutteista ja tehoaineista saadaan omalta 153 eekkerin tilalta.



Tuotekehityksessä käytetään myös modernia teknologiaa ja tiede ja luonnollisuus kulkevat kauniisti käsikynkkää tuotteissa. Tämän ansiosta tuotteet ovat hienostuneen ohuita, erittäin tehokkaita ja imeytyvät hyvin. Bionynaamisesti viljeltyjen kasviainesosien lisäksi tuotteissa käytetään korkealuokkaisia kasviöljyjä, kuten sheavoita ja macademiaöljyä.



Jurlique  huomioi kestävän kehityksen periaatteita toiminassaan mahdollisimman monipuolisesti, biodynaamisesti viljellyistä kasviraaka-aineista kierrätysmateriaaleista valmistettuihin pakkausmateriaaleihin asti. Tuotekehityksen missään vaiheessa ei käytetä eläinkokeita ja eläinkokeettomuus varmistetaan myös alihankkijoiden toiminnan osalta.

Löydät Jurlique -tuotteita nyt myös Cilla'sista. Valikoimissamme on kasvojenhoitotuotteita kosteuttavasta ruususarjasta sekä rauhoittavasta kehäkukkasarjasta, sitrus- ja ruusuvartalonhoitotuotteita, sitruskäsivoidetta ja suloisia Love Balm -voiteita. Love Balmit ovat jokanaisen must -tuotteita käsilaukussa. Ne toimivat huulivoiteina, kynsinauhavoitena ja kuiville kyynärpäille. Valikoimaamme pääset tutustumaan täältä: klik.


Tutustumistarjouksena pakkaamme kahden tuotteen ostajan ostokset kivaan kangaskassiin. Tuotesarjaan pääset tutustumaan putiikilla, Viipurinkadulla. Kannattaa myös pistää kalenteriin merkintä 12.6. torstain kohdalle. Silloin Jurlique maahantuoja Maria vierailee putiikilla  klo 14. - 18.00 ja tekee pieniä tutustumishoitoja sarjan tuotteilla. Tervetuloa!

4 kommenttia:

  1. Ylellisen näköisiä tuotteita! Kasvo-öljy etenkin näyttää ja kuulostaa ihanalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös vain Heidi! Kasvoöljy on tosi kiva kuivan ihon tehokosteuttaja. Minä käytän sitä yöhoitona kosteusvoiteen alla. Iho on aamulla ihanan pehmeä ja virkeän tuntuinen. Pidän myös paljon tuotteiden pakkauksista. Aurinkoa viikkoosi! :)

      Poista
  2. Hej!
    Jag har testat använt Jurlique en kort tid och är redan riktigt nöjd med detta märke. Speciellt Ansiktsoljan och Rose serien är favoriter! :)
    Roligt att du säljer dem!

    VastaaPoista
  3. Hej Kristina! Roligt att höra ifrån dig. Cilla´s butik är en härlig inrednings butik i Helsingfors och hon har tagit in Jurlique hudvårds produkter. Kom gärna förbi då du har vägarna förbi Helsingfors. Ha en super fin dag! Soliga hälsningar från Jurlique importören Maria Norrman.

    VastaaPoista