maanantai 19. elokuuta 2013

Broileri-bataattipata

Lauantaina oli jokseenkin viluinen sadepäivä ja teki mieli padassa kypsennettyä ruokaa. Toisaalta satokausi on parhaimmillaan ja kauppojen tiskit notkuvat kotimaisista kasviksista. Tämä pataruoka syntyi melkolailla kaapista löytyneistä raaka-aineista, lähimarketin vihannestiskin aarteilla höystettynä.



Padan makumaailmaa määrittelevät kookosmaito, sitruunaruoho, kaffirlimetti ja muut thaikeittiöstä tutut maut. Bataatti ei lienee tyypillinen thairaaka-aine, mutta sopii todella kivasti tähän ruokaan. Meillä on nykyisin bataattia koko ajan jääkaapissa, kun se tuntuu maistuvat hyvin koko perheelle. Voit lisätä valkosipulia ja inkivääriä pataan halutessasi. Ne kannattaa paloitella veitsellä pieniksi kuutioiksi ja freesata pannulla ja lisätä pataan broilerien kanssa.



Kana-bataattipata

400g broilerin rintafileetä
2 sitruunaruohon oksaa
1 iso bataatti
2 porkkanaa
150g pitkiä papuja
1 purjon valkoinen osa
1/2 rasiallista keltaisia kirsikkatomaatteja
4 kaffirlimetinlehteä
2tl vihreää currytahnaa
1rkl kalakastiketta
1tlk kookosmaitoa
1tlk (pieni) kookoskermaa
Hyvää merisuolaa myllystä
Mustapippuria myllystä

Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. Leikkaa broilerin rintafileet isoiksi kuutioksi. Pese, kuori ja paloittele bataatti vähän pienemmiksi kuutioksi, porkkanat viipaleiksi, sitruunaruohot ohuiksi ja purjo ronskiksi renkaiksi. Pese pavut ja leikkaa kuivat päät pois. Pese tomaatit. Laita bataatit, porkkanat,  sitruunaruohot, purjot, tomaatit ja pavut uunipataan. Murustele kaffirlimentinlehdet kasvisten joukkoon. Sekoita kookosmaito ja -kerma keskenään kulhossa ja mausta seos kalakastikkeella. Kaada kasvisten päälle ja laita pata uunin kypsymään noin 20 minuutiksi.

Kääntele broilerin rintafileet currytahnassa. Paista paistinpannulla broilerinfileepaloja kuumassa öljyssä hetki. Mausta merisuolalla ja mustapippurilla, lisää palat uunipataan ja sekoita ainekset keskenään. Jatka kypsentämistä miedommalla lämpötilalla (175 astetta) vielä noin 15 minuutin ajan.  Tarjoile keitetyn jasminriisin kanssa.

"Ai riisiäkö?" kysyi meidän kuusivuotias kuopuksemme. "No sitten mä otankin nämä puikot käyttöön!"
Iloista arkea kaikille!




5 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Tommi P, kiva kun pistäydyit täällä! :)

      Poista
  2. Herkullisen oloinen ohje! Ja hauska tuo juniorin puikoilla syömisen tyylinäyte! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Niinuska, harjoittelu tekee mestarin! :)

      Poista
  3. Ihana lukea näitä sun ruokajuttuja, kiitos myös kauniista kuvista! Oivoi kun vain saisin omat pienimmät syömään moisia. Kun en sitten jaksa tehdä montaa eri ruokaa niin monet herkut jää itseltäkin väliin. :(

    /Anu

    VastaaPoista