keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Vamppina New Yorkissa ARVONTA

Ihanaista Kure Bazaar -kynsilakkamallistoa valitessani pääsin myös testaamaan Honoré des Prés -parfyymitalon ekoluksustuoksuja. Olin nähnyt näitä pakkauksia blogeissa aikaisemmin, mutta lähempi tuttavuus oli jäänyt tekemättä. Jäin kuitenkin välittömästi koukkuun ja nyt näitä ihanuuksia saa myös Cilla's webshopista.

Honoré des Prés on kunnianhimoinen ranskalainen parfyymitalo, jonka tavoitteena on luoda 100% lunnollisista raaka-aineista luotuja, mutta samalla korkealaatuisia tuoksuja. Ekotuoksujahan on ollut jo pidempään markkinoilla, mutta ne ovat laadullisten ominaisuuksiensa vuoksi jääneet vaille huomiota.

Monista artesaanituoksuista tunnettu parfymeristi Olivia Giacobetti lähti kehittämään tuoksuja yhdessä provencelaisen Robertet-parfyymitalon kanssa. Muutaman vuoden tuotekehitystyön tuloksena syntyi täysin uniikki eco desing -tuoksusarja. Kaikilla sarjan tuoksuilla on  ECOCERT luomukosmetiikkasertifikaatti. Ja millaisia tuoksuja ne ovatkaan.

Olivia Giacobetti

Vaativin ja mielipiteitä eniten jakava on varmasti Love les carrottes -niminen luomuporkkanamehua sisältävä tuoksu. Porkkanamehun lisäksi tuoksussa on mukana Välimeren appelsiina, valkoista iirisöljyä, patsulia ja bourbonvanilijaa. Tämä unisex-tuoksu herättää keskustelua ja erottuu varmasti perinteisestä tuoksumassasta. Tuoksusarjaan kuuluu useita tuoksuja, joista Cilla's valikoimiin nousi aluksi kaksi omaa suosikkiani.

Honore's Trip on pakattu lasipulloon, joka on lasisen säilykepurkin sisällä. Purkki symboloi hienosti sitä tunnelmaa mitä ensituoksusta syntyy. Kuin olisit juuri puraissut palasen purkkiin säilötystä, Marokon auringon kypsyttämästä mandariinista. Makuaisti terävöityy sitruksen eteerisistä öljyistä ja mieli leijailee kauas etelän lämpimiin maihin.



Tuoksussa on käytetty marokkolaisia mandariineja ja tangeriineja, Välimeren appelsiinejä, sitruunaa ja limejä sekä tulista pippuria Filippiineiltä. Erittäin energisoiva tuoksu, jonka tiedetään myös lievittävän jännitystä ja stressiä. Minä käytän tätä tuoksua arkiaamuisin, kun tarvitsen pienen tujauksen lisäenergiaa. Eau de toilette -vahvuinen tuoksu ei jää liian pitkäksi aikaa pyörimään iholleni. Minulla onkin pullo mukanani työpöydällä ja suihkuttelen sitä päivän mittaan useita kertoja lisää.

Toinen suosikkini ja Cilla's valikoimiin päätynyt tuoksu on Vamp à NY, eli vamppi New Yorkissa. Tämä tuoksupullo on pakattu New Yorkin meininkiä osuvasti kuvaavaan take away Caffè Latte -mukiin. Tuoksussa on mukana tuberoosaa, bourbonin vaniljaa ja vahvoja juurituoksuja. Tuoksu on supersensuelli naisellisuuden ylistys. Todella lämmin ja täynnä elämän sykettä.



Tätä tuoksua käytän silloin, kun olen haluan korostaa feminiinisyyttäni ja kenties muistuttaa puolisoani siitä, että kotona lasten perässä juokseva olento on oikeasti nainen. Se tuo myös ihanan illuusion pikaisesta New Yorkin matkasta keskelle harmaata arkea. Eau de parfum -tuoksu on sitruksista Honore's Tripiä voimakkaampi ja säilyy iholla pidempään. Siitä huolimatta se ei aiheuta tukalia tilanteita ruuhkabussissa perinteisten voimakkaiden tuoksujen tapaan.

Haluamme jakaa tätä arjen piristystä teidän kanssanne ja arvomme yhdelle onnekkaalle joko Honore's Trip tai Vamp à NY -tuoksun. Pääset osallistumaan arvontaan kommentoimalla tähän postaukseen sitä, kumpi tuoksuista olisi sinulle mieluisampi ja minkä Kure Bazaar -kynsilakkasävyn yhdistäisit tuoksuun. Tästä pääset tutkailemaan Cilla's Kure Bazaar valikoimaa: klik. Tuoksut löytyvät webshopista täältä: Cilla's ihanuuksia!

Voit tuplata voittomahdollisuuden jakamalla tämän postauksen omassa blogissasi tai Facebook-sivuillasi. Facebook-sivuilla jakaminen tulee tehdä jakamalla postaus Cilla's Facebook-sivuilta omillesi. Mainitsethan tästä kommentissasi. Osallistumisaikaa on 4.8. sunnuntaihin klo 24.00 asti. Voittaja julkaistaan 5.8. maanantaina. Onnea matkaan ja ihanaa loppuviikkoa kaikille!

69 kommenttia:

  1. Hei!
    Valitsen Vamppina New Yorkissa ja siihen Kure Bazaarin Stone washin. Hienostunut vamppi unelmieni kaupungissa siis. Jospa noilla aineksilla voisin päästä mielessäni lähemmäs...:)
    terkuin Leena Koukkari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, Vamppi-tuoksu sopisi sinulle varmasti ja kivipestyä sinistä kynsiin tottakai! :)

      Poista
  2. Cilla! Honore's Trip ja kynsiin väriä Bohemian, tietenkin! ja jaan siut Facebookissa :)
    lots of love from Ode-serkku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Ode!, Honore's Trip sopii sinun pirskahtelevan iloiseen olemukseesi ja juu Bohemian on niin sun väri! :)

      Poista
  3. Vamp à NY -tuoksu ja yhdistäisin siihen Kure Bazaar Or Bronze -lakan :) Jaan myös facebookissa omalle sivulleni :)

    Terkuin. Anna S.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna S. ihanan naisellinen yhdistelmä, wau!

      Poista
  4. Sipan jälkeen en juuri ole tuoksuja käyttänyt. Riittävästi hajuja muissa kemikaaleissa kai. Mutta tekisi jo mieli. Olisikohan tuo energisoiva enempi minua, mitä sanot? Vaikka kyllä sitä vamppiakin tarvittaisiin :) Energiatuoksu kutsuisi seurakseen Urbaanin tai Korson ;) Ja New York tietysti lempivärini Kellyn.

    Tippi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tippi moi, tuo Vamppi-tuoksu on kyllä ihan sinun juttu! Kelly sopii sinulle myös todella hyvin!

      Poista
  5. Tämä kuullostaa ihan minun tuoksultani ja sen kanssa Kure Bazaar Or Bronze.
    Jaan tämän myös fb:ssa.

    VastaaPoista
  6. Kiitos Nina, tuo Or Bronze on varmasti tämän loppukesän ja tulevan syksyn hittiväri! :)

    VastaaPoista
  7. Vamp à NY olisi rohkea valinta ja siihen Stone wash antamaan menoa :).

    VastaaPoista
  8. Niin ja jaion kavereille eteenpäin facebookissa.

    VastaaPoista
  9. Voi mikä arvonta! Just tänään totesin työkaverille että en ole tuoksuostoksia tehnyt pariin vuoteen.. ja olen uusista tuoksuista ihan out!

    Näistä olen kyllä lukenut ja oma suosikki olisi Vamp a NY jonka seuraksi laittaisin Stiletto -klassista punaista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi! Hienoa, että osui hyvään saumaan tämä arvonta ja upean yhdistelmän olet valinnut!

      Poista
  10. Nyt menee kylla ihan arvonnaksi,mutta ehka tuo Vamp 1 NY sopisi minulle.Ja jos ei,niin onhan minulla taalla kolme nuorta neitia,jotka jo ostelee omia tuoksujaan!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos osallistumisesta Lisay! Tuo Vamp à NY on ihan sinun tuoksusi. Siinä on just samanlaista lämpöä ja suloisuutta. Toisaalta asut siellä appelsiinien ja muiden sitruksien kotimaassa ja tuo Honore Tripkin olisi osuva. Siltikin sanoisin, että se on Vamp! :)

      Poista
  11. Honore's Trip ja Stiletto, kelpaisi minulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun kävit osallistumassa. Tyylikäs yhdistelmä myös tuo sitrusutoksu ja klassinen punainen! :)

      Poista
  12. Vamp NY ja Kure Bazaar Or Bronze, WOW. Yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  13. Hauskoja nuo pakkausratkaisut, kiva että on panostettu siihenkin. Itse pullojen ulkoasuhan on supertyylikkään klassinen.
    Honore`s Trip ja siihen yhdistettynä oranssi Hippie Chic olisi minun yhdistelmäni.
    Perusarvalla mukana.

    VastaaPoista
  14. Vamp à NY olisi enemmän mun tyylinen, ja lakoista Rock Star. Nam! :)
    Jaoin myös Facessa eli 2 arpaa.

    VastaaPoista
  15. Kesäloman loppuessa lisäenergia olisi varmasti tarpeen.... Siis Honore's Trip ja boostina Africa sävyinen Kure's lakka. Yritän myös jakaa FBssä, mutta tämä mobiilinäpyttely voi olla haastavaa. ;) Viimeisen mökki-illan haikein terkuin Anu

    VastaaPoista
  16. Vamp à NY ja Kure Bazaar Rock Star.

    VastaaPoista
  17. Vamp á NY ja siihen yhdistettynä maltillisen kaunis Sofisticato sävy. Olisi täydellinen laskeutuminen syksyyn...

    VastaaPoista
  18. Honorés Trip kuulostaa enemmän minun tyyliseltäni tuoksulta, ja porkkanaisia fiiliksiä vahvistamaan sopisi vaikka Kuren Urban 14. Kuren kynsilakat on kyllä ihania!

    Jaoin arvonnan blogissani: http://goingtorain.blogspot.fi/p/blogiarvonnat.html

    VastaaPoista
  19. Kiitos kaikille tähän menessä osallistuneille ja linkin jakaneille. Onpa kivaa lukea yhdistelmiänne, ne ovat kaikki ihan huippuja! ps. Anu, hyvin näpytelty mobiilisti!! <3

    VastaaPoista
  20. Vamppina New Yorkissa ja Rouge Fiore :)
    kulta89@luukku.com

    VastaaPoista
  21. Vamp à NY + Kelly = <3
    suvi.lahdemaki@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Oma suosikkini olisi kuvailun perusteella varmaankin Honore's Trip ja siihen yhdistäisin lakoista sävyn Bohemian. Tässähän melkein alkaa tehdä mieli mennä suihkauttamaan tuoksua kylppäriin ja lakata kynnet, vaikka nukkumaan olin matkalla :).

    VastaaPoista
  23. Ehdottomasti Honore's Trip ja kaveriksi Kure Bazaar Or Bronze.
    ilokseni@gmail.com

    VastaaPoista
  24. Olihan huokutteleva kuvaus tuoksuista...�� Kiinnostuin kovasti Honore'sTripista ja olen varma, että se sopii minulle! Väriksi Hipster-ehdottomasti.
    Jaoin fb:ssa.
    eijaM

    VastaaPoista
  25. Ottaisi vamp a NY ja seuraksi hienostunut Kure bazaar or pur:)
    -saya
    sayav@hotmail.fi

    VastaaPoista
  26. Olet löytänyt ihania tuoksuja ja kynsilakkoja Cilla'siin. Pohdin pitkään kumpi tuoksu virkistävä vai feminiininen. kesän jälkeen olo on virkistäytynyt, joten päädyin Vamp à NY -tuoksuun. Kynsilakkojen värit olivat kauniita ja oma suosikki löytyi heti: oranssinen Hippie Chick – täydellisen ihana sävy! Mukaan arvontaan :)

    VastaaPoista
  27. Vamp A NY ois oma lempparini :P Mielettömän kiva uusi tuttavuus tämäkin tuotesarja! Lempparini kynsilakoista olisi Copy of Kure Bazaar Corso 22!
    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  28. VAmp a NY ja Kure Bazaar Or Pur kova setti :)) Mukana 2 arvalla jaoin omassani jossa myöskin Lexinton arvontaa meneillän :))

    VastaaPoista
  29. Kyllä se syksynkin kunniaksi olisi tuo mausteisempi ylistys naiseudelle, eli Vamp a Ny. Ja lakka kirsikkainen Cherie. Mikä näistä muuten on se ruusukulta (tai lähimpänä mitä suosittelisit) josta taannoin blogini puolella mainitsit?

    Ihanaa viikkoa :-)

    Maiju

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Maiju, se ruusukulta mistä huilin blogissasi on nimeltään Or Rose ja se löytyy täältä: http://www.cillas.fi/product/264/kure-bazaar-or-rose.

      Poista
  30. Vaikka olenkin täysin ihastunut Vamp a Ny tuoksuun niin yhden pullollisen sitä kulutettuani valitsisin piristävän Honore's Tripin. Kynsilakoista tuoksun kaveriksi lämpöinen Afrika :)
    nb0606(at)hotmail.fi

    VastaaPoista
  31. Honore's Tripin haluaisin ja yhdistäisin sen Bohemian lakkaan.
    millal@luukku.com

    VastaaPoista
  32. vamppina nykissä tuoksu ja lakan sävy ois catwalk kahdella arvalla mukana arvonnassa ;)

    VastaaPoista
  33. Vamp à NY:aa iholle ja Cappucinoa kynsiin. :) Molemmat tuoksuista kuulostavat kyllä ihanilta! Kahdella arvalla mukaan.

    VastaaPoista
  34. Honore's Trip ja Stilettoa kynsiin. :) Jaan blogissa!

    VastaaPoista
  35. Kiitos kaikille tähän asti kommentoineille ja arvontaan osallistuneille, upeita yhdistelmiä ihan kaikki! Kaunista viikonloppua!

    VastaaPoista
  36. Honore's trip kuulostaa kyllä sellaiselta että se sopisi minulle oikein hyvin.:) Kynsiin Urban 14. Yhdellä arvalla mukana.^^

    VastaaPoista
  37. Vamp á NY ja kaveriksi rock star :)
    snow_angel85@jippii.fi

    VastaaPoista
  38. Honores`s Trip kuulostaa minun tuoksulleni, tykkään sitrushedelmien tuoksusta yli kaiken.. Kynsiin yhdistäisin Urban 14 oranssin sävyn.
    Mukana perusarvalla.
    flight(at)luukku(piste)com

    VastaaPoista
  39. Honores`s Trip tuntuu ihan omalta tuoksulta ja siihen yhdistäisin Kure Bazaar Afrika -kynsilakan. Ihana arvonta!

    VastaaPoista
  40. Mukana yhdellä tahtomassa Vamppia ja seuraksi Kure Bazaar or Rose ♥

    VastaaPoista
  41. vamp a nyc ja lakka sävy kelly

    VastaaPoista
  42. Wau,
    en tiennytkään näistä tuoksuista aiemmin.
    Hmmm, diggaan sitrustuoksuista mutta kyllä nyt voisi kokeilla tuota Vamppia.
    Lyhyille "töpökynsille" maltillisesti Kures Lychee.

    Jaoin postauksen omalla fb-sivullani.

    marjo:-)

    VastaaPoista
  43. Honore's Tripja upea, väri varpaiden kynsiin ja tietenkin sormienkin on Kure Bazaar.näillä eväillä menhään jA tyttökaveri saa sen jälkheen minut aivan totaalisen sekasi ja tietysti muutkin.....ja mie jaoin kaa tietty fasessa..

    VastaaPoista
  44. Tulevaa Nykin matkaa odotellessa valitsen ehdottomasti Vamp à NY tuoksun ja Kure Bazaarin upeista väreistä ehkä itsenikin yllättäen sävyn Hipster ;-)

    Petra

    VastaaPoista
  45. Honore's Trip tuoksuista mieleisempi ja Kure Bazaar Or Rose lakoista hempeyttä lisää , jaoin fb:ssä

    VastaaPoista
  46. Honore's Trip jos kerran ihan pakko valita näistä ihanuuksista. Sitrustuoksu on muutenkin sellainen, että voisin kylpeä pulikoida sitrustyyppisissä tuoksuissa. Näiden tuoksujen visuaalinen lookki kolahtaa ihan satasella.

    Honore's Trip yhdistäisin ilman muuta Kure Bazaar Kynsilakka Urban 14 18,50€, näillä viipottaessa olisin aurinkoisena koko päivän!

    Olen jakanut Facessa eli kahdella mukana. tiia68@gmail.com

    VastaaPoista
  47. Jaettu on Facessa, kahdessa mukana täältäkin. Mulle ehdottamasti ei vamppi, vaan mandariini-sitrus Honore's Trip. Pariksi hipsterilakka :)

    VastaaPoista
  48. Löysin vasta äskettäin tänne sivuillesi ja onpas kiva heti päästä osallistumaan
    tällaiseen ihanaan arvontaan : ) Tuo Vamp Ny -tuoksu miellyttää ja sen pariksi
    hillitty Sofisticato. Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
  49. Valitsisin Vamppituoksun ja sen pariksi Corso 22.

    VastaaPoista
  50. Ihana arvonta. Honore's Trip kuulostaa aivan minun tuoksultani. Pariksi sille valitsisin Kellyn - pinkkiä varpaan kynsiin.
    Aurinkoista viikonloppua! J&T Facebookissa

    Maija K.

    VastaaPoista
  51. Honore´s Trip ja Copy of Kure Bazaar Corso.
    Osallistun yhdellä arvalla.
    Nimimerkki Neiti Kesäheinä

    VastaaPoista
  52. Vamp Ny + Catwalk

    mmaria@luukku.com

    VastaaPoista
  53. VAMPPIA JA STILETTOA ...MITEN TÄSSÄ MALTTAA ODOTTAA HUOMISEEN:)

    --¤N¤I¤N¤A-

    VastaaPoista
  54. Vamp Ny ja Or Pur, loistava yhdistelmä!

    sissi06@gmail.com

    VastaaPoista
  55. Kynsilakoista Scandal ja hajuvesi Vamp Ny :)

    VastaaPoista
  56. Hajuvesi oli helppo valita: Honore´s Trip.
    Kynsilakkoja olisi monta kivaa, ehkä valinta olisi Corso.
    -minttu47-

    VastaaPoista
  57. Tietenkin Honore's Trip ja Mon Bleu.
    karita3@luukku.com

    VastaaPoista
  58. Voi Cilla mitä ihanuuksia taas! Vamp à NY:tä ja kynsiin Cappuccinoa niin tuntuisivat maitokahvihetket taas ihan erilaiselle :)

    Tähän teemaan liittyen on kerrottava tuoksukoulutuksessa kuulemani tarina erään ranskalaisen muotitalon edustajan sanoista, kun joku oli kysynyt mihin tuoksua oikeaoppisesti laitetaan. Herra oli ohjeistanut, että niihin paikkoihin joihin toivoisit saavasi suudelman :) Ihanaa loppukesää sinulle Cilla!

    VastaaPoista
  59. Ihana arvonta johon osallistun vielä viime hetkellä :) Miun valinta olisi Vamp à NY ja Cherie!
    -Shiva-
    suddenconnection(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  60. Honore´s Trip olisi minulle sopiva ja kynsilakoista valitsisin Cappucino-sävyn.
    Hiisukas (hiisukas@gmail.com)

    VastaaPoista